Lauri Nurmi seikkailee jälleen merellä kuten Atlantin kuningattaressakin. Draamallisesti Viimeisen erämaan tarina menee aika tuttua polkua, mutta tarkemmassa aiheessa on uutta ja ajankohtaista.
Risto Isomäen romaanit ovat fiktiivisiä, mutta eivät utopistisia. Lukiessa miettii usein, voisiko tällaista olla, voisiko tällaista tapahtua sekä todella usein, että ei kai tällaista vaan voi tapahtua? Tällä kertaa yksi aiheista on vakava ja ajankohtainen eli ydinsodan uhka. Tuhoisat aseet väärissä käsissä on teema, joka ei jätä kylmäksi.
Kirjan nimestä ei tule ensimmäisenä mieleen vesistö, mutta lukiessa selviää nopeasti meressä olevan enemmän tutkimattomia alueita kuin kuivalla maalla. Meribiologiasta saadaan paljon tietoa, mutta pääpaino on kuitenkin siinä, miten Nurmi tällä kertaa selvittää mahdottomalta näyttävän tilanteen haasteellisessa ympäristössä. Kehittynyttä teknologiaa esitellään tälläkin kertaa paljon, erityisesti on valokeilassa veden alla toimiva Superwasp.
Puhtaasti seikkailukirjana Viimeinen erämaa ei kauheasti uutta tuo, mutta oivalluksia riittää ja vauhti kiihtyy niin, että kirja pitää otteessaan. Lauri Nurmi alkaa tuntua kirja kirjalta kotoisammalta hahmolta, jonka kenkiin on kotisohvalla turvallista hypätä. Hän on sekoitus supersankaria, Ihmemiestä ja tiedemiestä, ollen kuitenkin ”se Nurmen Lauri”. Taattua Isomäen laatua.