Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vera Stanhope ei ole poliisiromaanien tavanomainen naiskomisario. Hän on lihavahko, huonosti pukeutuva, sosiaalisesti vähän kömpelö ja hänellä on useita paheita. Vaikka Vera Stanhope -sarjan kirjat pohjautuvatkin christieläiseen perinteeseen, hänellä ei ole yhtään Hercule Poirotin hienostuneisuutta, mutta pieniä harmaita aivosoluja ei totisesti puutu.
Verasta kertovia kirjoja on tähän mennessä suomennettu kaksi, Kuolonkukkia (2012) ja Kuolemanhiljaisuus (2013). Hän on tullut tutuksi myös tv-sarjan kautta oivallisen Brenda Blethynin esittäessä pääosaa.
Viiltoja-kirjassa tapahtumat sijoittuvat kirjoittajakurssille, jolle myös Veran naapuri, hippi-Joanna, osallistuu. Vera joutuu paikalle, kun eräs kurssin ohjaajista, Tony Ferdinand, löytyy raa’asti murhattuna, ja Joanna on nähty lähistöllä veitsi kädessään. Mutta voiko ystävällinen Joanna olla murhaaja, vaikka sairastaakin kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on käynyt väkivaltaisesti entisen miehensä kimppuun? Kovin monella tuntuu olleen antipatioita Tonya kohtaan. Pian tapahtuu toinenkin surmatyö, ja tilanne on mutkikas, kun näyttää siltä, että jonkun kurssin jäsenistä täytyy olla murhaaja.
Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Tapahtumat nähdään Veran lisäksi myös hänen työparinsa konstaapeli Joe Ashworthin ja kurssin ohjaajan Ninan näkökulmista, mutta tämä ei ollenkaan haittaa, vaan tuo ainoastaan uutta syvyyttä henkilöihin ja juoneen. Kirjan loppu, jossa kaikki epäillyt ovat taas kokoontuneita kurssikeskukseen, kumartaa hienosti Agatha Christielle.
Toisaalta Cleevesin tekstissä on paljon enemmän syvyyttä ja henkilöt uskottavampia; kirjoittajien kuvauksesta tuli jotenkin etäisesti mieleeni itse P. D. James. Myös Newcastlen syrjäseutujen kuvaus on mielenkiintoista, ja Vera itse tietenkin suorastaan herkullinen hahmo ja epätäydellisyydessään paljon helpommin samastuttava ainakin monille meille epätäydellisille, kuin vaikkapa monien pohjoismaisten dekkarien hurmaavat naispoliisit.
Ehkä tässä kirjassa oli vähän enemmän tyhjäkäyntiä kuin Vera-sarjan aiemmissa osissa, mutta ehtaa brittidekkaria se todella edustaa. Olen itse ollut brittiperinteen uskollinen ystävä sekä kirjojen että tv-sarjojen suhteen, ja uskon, että meitä on monia muitakin.
