Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Oli tullut selväksi, ettei asiasta selvittäisi puhumalla.
Vuosituhannen vaihteen siintäessä syntyi Kouvolassa omalakinen metalliduo, kun kitaristi Kalle ”Kaarle Viikate” Virtanen ja rumpali Simo ”Simeoni Viikate” Kairistola alkoivat yhdistää raskaita sointeja tarttuviin haikeisiin melodioihin ja vanhahtavan lyyrisiin melankolisiin sanoituksiin.
Kun yhtye aloitti keikkailun, mukaan liittyivät kitaristi Ari ”Arvo” Taiminen ja basisti Erkka ”Ervo” Koskinen, joista muutamaa vuotta myöhemmin tuli myös yhtyeen varsinaisia jäseniä. Matka ensidemojen kulttimaineesta peräkkäisiä listaykkösiä tehtailevaksi kestomenestyjäksi on vaatinut aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta jo ensimmäisinä vuosina syntyi Viikatteen oma helposti tunnistettava rautalankametallityyli, jolla se on onnistunut erottumaan muista kotimaisen musiikkikentän artisteista.
En soisi tämän koskaan päättyvän.
Musiikkitoimittaja Asko Alanen on seurannut Viikatteen uraa jo varhaisvuosista asti, joten bändin saatteleminen kirjan kansien väliin neljännesvuosisadan välitilinpäätöksenä oli hänelle mieluisa urakka. Viikate : 25 mollivuotta on varsin perinteinen bändihistoriikki. Se kulkee läpi Viikatteen uran kronologisesti kovinkaan pitkäksi ajaksi paikalleen pysähtelemättä. Alanen ja bändin jäsenet käyvät läpi kaikki levytykset ja muistelevat kiertuetunnelmia.
Paria hankalampaa äänityssessiota lukuun ottamatta isompia draamoja ei Viikatteen uran varrelle mahdu – tai ainakaan niistä ei puhuta. Muutenkin kirjan fokus on bändin elämässä, jäsenten yksityiselämään viitatataan vain sivulausein. Isoin muutos koitti vasta keväällä 2022, kun Simeoni ilmoitti jättävänsä yhtyeen terveyssyistä. Kirjan vajaan 300 sivun mitasta yli 50 sivua lopusta on varattu kaikkien levytysten ja keikkakiertuepäivämäärien luettelolle.
Tervaskannosta vuolen minä pieniä lastuja.
Minä kuulun niihin, joihin Viikate kolahti kovaa jo ensimmäisten EP-levyjen myötä, ja olin paikalla yhtyeen ensimmäisellä keikalla Jyväskylässä talvella 2001 (meinasin ajaa sillä reissulla hirvikolarin). Muutamien vuosien jälkeen kiinnostukseni hiipui, mutta nyt kirjan myötä on bändin tuotantoon tullut palatuksi laajemmin kuin vuosiin. Oliko tämä näin hyvä? Huomaan missanneeni bändin loistokkaimman ajan lähes kokonaan!
Itse kirjalta olisin toivonut enemmän syvällisyyttä, mutta toisaalta tämänkaltaisena napakkana historiikkina sekin on ihan paikallaan. Jos kuutamo, kaiho ja katkeruus ovat sinun juttusi, niin kannattaa lukea!
