Noora Lintukangas: Viihdy omassa arjessasi : Mielen ja kehon harjoituksia kaaoksen keskelle

Viihdy omassa arjessasi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Noora Lintukangas, joogaopettaja ja yrittäjä, on yksi Hidasta elämää -nettisivuston kirjoittajista. Tämä Facebookista alkunsa saanut sivusto on vuosien myötä kasvanut monimuotoiseksi hyvinvoinnin kanavaksi ja tarjolla on tekstien lisäksi niin netti-tv:tä, luentoja kuin oma hyvinvointituotteiden puotikin. Puodissa on mukavasti esillä myös itsensä kehittämiseen ja henkiseen kasvuun liittyvää kirjallisuutta.

Vaikka erilaisia hyvinvointioppaita onkin ilmestynyt runsaasti ja itsekin niihin herkästi tartun, kirjat eivät suinkaan ole toistensa toistoa vaan kyllä sieltä aina uusia oivalluksia tai tapoja lähestyä asiaa jää mielen pohjalle muhimaan. Lintukankaan kirja jakautuu kahteen osaan, josta ensimmäinen herättelee nimensä mukaisesti viihtymään omassa arjessa – keskellä kriisejä, vihan tunteita ja keskeneräisyyttä. Toisia emme voi muuttaa, emme aina olosuhteitakaan. On siis löydettävä rauha, siltä osin kuin se kulloinkin on mahdollista, kaiken härdellin keskellä. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Kuitenkin jo kirjan tapa käsitellä asiaa saa rentoutumaan; teksti on armollista, hienovaraisesti kannustavaa. Muutoksen voi aloittaa hyvin pienestä, muutamasta asiasta kerrallaan.

Toinen osa kirjasta onkin ainakin joogaa aiemmin harrastamattomalle jo vaativampi osio. Harjoitukset vaikuttavat yksinkertaisilta, mutta vaativat sekä keskittymistä että sitoutumista. Apuna ovat selkeät kuvat ja ohjeet sekä tietoa siitä, minkä asian vahvistamiseen harjoitus tähtää. Ehkä aluksi riittää, että näiden avulla voi hetken olla sivussa arjen hullunmyllystä ja huomata oman hengityksensä. Liikkeet auttavat eroon ajatusten liikapainosta ja notkeuttavat ja vahvistavat kehoa. Ja jos innostusta riittää, niin vuosituhantisesta viisaudesta riittää loputtomiin uutta ammennettavaa. Suosittelen voimaannuttavaa lukemista kaipaavalle!

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...