Piritta Kantojärvi: Viiden tähden vaellus : parhaat vinkit ja ruoat eräretkelle

Viiden tähden vaellus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Retkeilijöiden ruokatottumuksia on varmaan yhtä paljon kuin retkeilijöitä. Yksi haluaa yksinkertaista ja energiapitoista ruokaa, toinen makuelämyksiä nuotiolla tunnelmoiden. Tämä kirja on kaukana purkkihernekeiton ja valmispastan maailmasta. Monet ohjeet vaativat paneutumista aiheeseen jo ennen retkeä. Viiden tähden vaellus alkaakin jo kotona.

Tekijän omiin kokemuksiin perustuvassa kirjassa on mukana esimerkiksi vinkkejä lapsen kanssa retkeilyyn ja pakkaamiseen, mutta pääosin se pysyy ruokateeman ympärillä. Retkityypit on jaettu kirjassa kuuteen kategoriaan koko perheen nuotioretkestä pitkään kalastusretkeen. Myös ruokien suunnittelu ja ohjeet noudattavat pitkälti retkijaottelua.

Reseptejä ja ohjeita on niin paljon, että jokainen löytää varmasti jotain kiinnostavaa. Mukana on retkiruokaklassikoita kuten loimukala ja tikkupulla, mutta myös paljon uusia makuelämyksiä kuten meririsotto, pähkinäpihvit tai paistettu maitohorsma.

Viiden tähden vaellus antaa paljon tietoa. Lukija voi valita omansa; haluaako yleisempää infoa vai tarkkaa nippelitietoa. Välillä mennään ehkä vähän liiankin pieniin yksityiskohtiin, mutta kyseessä on ennemmin opas kuin kannesta kanteen luettava retkikirja. Mielenkiintoinen lisä retkeilyaiheiseen kirjallisuuteen.

Kirjailijalla on myös Tunturikeittiö-blogi.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...