Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla

Ljudmila Ulitskajan Vihreän teltan alla on 750-sivuinen tiiliskivi ja yritys selittää selittämätöntä eli sitä, millaista elämä Neuvostoliitossa oli. Tarina alkaa eräänä historiallisena päivänä vuonna 1953 ja jatkuu aina 1990-luvulle asti. Sen keskiössä on kolme koulupoikaa, ja vaikka tarina tempoilee sivu­henkilöstä, tilanteesta ja paikasta toiseen, kolmikon elämä muodostaa tarinan punaisen langan. Arja Pikkupeuran suomennos on huolellista työtä ja soljuu luontevasti sivulta toiselle.

Ilja, Sanja ja Miha ovat koulutovereita, jotka ystävystyvät, koska he sijoittuvat kouluhierarkian alimmille askelmille. Erilaisista sosiaalisista ympäristöistä tulevat taiteellisesti ja älyllisesti lahjakkaat pojat eivät osaa tapella vaan lukevat sen sijaan mieluummin klassista venäläistä kirjallisuutta. Stalinin kuoleman aikaan varhaisteini-ikäiset pojat keskittyvät jumaloimansa opettajan johdattamina filosofian, valokuvaamisen ja kirjallisuuden harrastamiseen. Myöhemmin heistä jokainen liittyy tavallaan vastarintajoukkoihin ja vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kritisoijiin, mikä ei takaa onnea Neuvostotasavallassa.

Kirjan alkuosa keskittyy varsin yksityiskohtaisesti poikien kasvu- ja koulu­vuosiin, mutta puolivälistä tarina lähtee uusille urille. Seuraa osio, jonka jokaisessa luvussa on eri päähenkilö, jonka avulla ja kautta avataan Neuvosto­liiton järkeä ja järjettömyyttä. Osa henkilöistä liittyy päähenkilöihin enemmän ja osa vähemmän, ja nämä luvut päättyvät henkilön elämän­kohtalon selvit­tämiseen tai loppuunsaattamiseen. Onnelliset ja onnettomat rakkaudet, ruuat ja juomat, tundran mummot ja tärkeät kenraalit sekoittuvat kaikki iloiseksi karnevaaliksi, joka tarjoaa kaleidoskoopin menneiden vuosikymmenien elämään. Ajoittain tarina palaa jälleen Iljaan, Sanjaan ja Mihaan ja heidän puuhiinsa, kunnes joku sivuhenkilö tai juonne kuljettaa tarinan taas suurvallan toiselle kulmalle.

Teos ei ole vain yritys kertoa tavallisen kansan mikrohistoriaa vaan myös esitellä venäläistä kulttuuria ja yhteiskunnan rakenteita. Kirjan lopussa on pitkä lista kirjallisuussitaateista, ja monet tapahtumapaikat herättävät halun kaivaa esiin kartta. Elämä on sattumanvaraista mutta onneakin on, jos muistaa, missä rajoissa liikkua. Ilja, Sanja ja Miha eivät aina muista, mikä aiheuttaa huolta lähinnä naisväelle.

Kaiken muun lisäksi Ulitskajan teoksessa on huumoria. Paradoksit ja sattumat seuraavat toisiaan, kun eri yhteiskuntaluokkien edustajat kahlaavat tietään läpi Neuvostoliiton. Tilaa on vähän ja puutetta on kaikesta, mutta aina löytyy teetä ja tuikku murheeseen. Suosittelen varaamaan kirjan lukemiseen kunnolla aikaa, sillä perinteisen venäläisen lukuromaanin tapaan nimiä, henkilöitä ja tapahtumia on paljon ja aikahypyt sekoittavat tarinaa entisestään.