Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun nuortenkirjapiireissä ja etenkin tyttökirjojen ystävien parissa alkoi kuulua tietoa siitä, että vanhasta tutusta Annan nuoruusvuodet -kirjasta on tulossa ihka uusi käännös, alkoi varsinkin somessa aikamoinen kohina. Kuten niin monessa muussakin asiassa, tämän uuden suomennoksen tiimoilta syntyi kaksi eri puoluetta, joita voidaan pitää vaikka konservatiiveina ja liberaaleina, aivan kuin Avonlean puolueet (kukapa meistä ei muistaisi, että Matthew kannatti konservatiiveja, kun taas Gilbert ja monet muut koulun pojat olivat liberaaleja!).
Mitä kirjan uuteen versioon tulee, niin jotkut pitivät sitä melkein pyhäinhäväistyksen kaltaisena: vanha tyyli sopi paremmin vanhoihin tyttökirjoihin, ja olisi ihan mahdotonta oppia jotain uutta tässä suhteessa. Jo päähenkilön nimenkin muuttaminen Annasta alkuteoksen mukaiseksi Anneksi, siis e:llä kirjoitettuna, tuntui kovin oudolta. Sitten oli taas kuitenkin useita, jotka olivat tästä tapauksesta pelkästään innoissaan. Arveltiin, että näin tärkeä kirja ansaitsi uuden laitoksen, jossa olennaista on L. M. Montgomeryn tekstin käsitteleminen kokonaisuudessaan vailla Hilja Vesalan laatiman suomennoksen lyhennyksiä.
Lukiessani tätä uutta käännöstä käytin vertailukohtana juuri Vesalan suomennosta, joka on ensimmäisen, vuonna 1920 ilmestyneen laitoksen vuonna 2002 painettu tarkistettu ja uudistettu suomennos, sekä tietysti alkukielistä laitosta (Bantam Books, 1984).
Luulen, että monelle tuli yllätyksenä, että myös Annan nuoruusvuodet on siis lyhennelmä alkuperäisteoksesta. Sama asiahan tuli tutuksi Runotyttö-sarjan kohdalla; siitähän on ilmestynyt nyt Kaisa Rannan ansiokkaana suomennoksena kaksi ensimmäistä osaa Art Housen kustantamina, ja viimeistä osaa Runotyttö etsii tähteään odotamme tulevana keväänä 2025.
Mutta mitä sitten sanoa Terhi Leskisen Anne-käännöksestä? Kyllä hänkin on kelpo työtä tehnyt, ja minusta hänen suomennoksestaan huokuu enimmäkseen ihan oikea Montgomeryn henki. Kävisi liian pitkäksi käsitellä sana sanalta niitä lukuisia muutoksia, joita Leskinen on tehnyt, mutta ensimmäisinä silmiin pistivät erisnimien uudet muodot tietysti Annen nimeä myöten. Näin oli käynyt esimerkiksi Annen keksimille paikannimille. Muistattehan ”Tumman päilyvän aallokon”, jonka alkukielinen nimitys oli ”Lake of Shining Waters”? Leskisen mukaan kyseessä on ”Säihkyvien vetten lampi”, joka varmasti tekeekin asialle enemmän oikeutta. Entä sitten ”Satakielenpesä”, tyttöjen leikkipaikka metsässä? Englanniksi kyseessä oli ”Idlewild”, jonka Leskinen oli suomentanut ”Joutenkoloksi”. ”Suloisuuden valkea tie”, ”White Way of Delight”, oli kuitenkin saanut jäädä ennalleen.
Toisaalta myös muunlaiset kielikuvat, useimmiten Annen monitahoisessa puheessa kuuluneet, olivat saaneet uuden ja yleisesti ottaen tarkemman asun. Tästä voisi ottaa esimerkiksi laihan ja pisteliään rouva Blewettin luonnehdinnan. Hänestähän ei pitänyt kukaan, ei Marilla, Matthew eikä varsinkaan Anne. Rouva näytti hänen ja Terhi Leskisen mukaan ”korkkiruuvilta”; alkutekstissä mainittiin ilmeisesti jonkinlaista poranterää kuvaava sana ”gimlet”, mutta Vesala oli vähän suoristanut kiemuroita ja ilmaissut, että hän oli ”kuin kärppä”.
Kuten sanottu, Hilja Vesala oli tehnyt tekstiin useampia lyhennyksiä, joiden merkitystä on ollut välillä vaikea ymmärtää. Tutuimmaksi lienee tullut kertomus siitä, miten Matthew hankkii Annelle joululahjaksi ensimmäisen kauniin puvun puhvihihoineen. Vesala on suoristanut tarinaa melko lailla ja kertoo, miten Matthew menee suoraan naapurin rouva Lynden luo ja pyytää tätä ompelemaan mekon, jossa on uudenlaiset hihat. Sen sijaan alkuteos ja Leskinen kuvaavat tarkkaan sen hykerryttävän kohtauksen, jossa hiljainen Matthew-parka yrittää ostaa puvun kyläkaupasta ja kyselee vaivautuneesti ensin haravaa ja heinänsiemeniä keskellä talvea. Ja entä sitten, kun rouva Lynde lopultakin ryhtyy ompelutöihin? Miksi ihmeessä Vesala on muuttanut mekon värin ”sammalenvihreäksi”, kun oikea termi on ”rich brown”, ”täyteläinen tummanruskea”, kuten Leskinen asian ilmaisee.
Tässä kohtaa on pakko mainita, että Montgomery-faneille niin tutussa Kevin Sullivanin tv-elokuvassa uudesta puvusta on tehty vaaleansininen, joten asia lienee herättänyt intohimoja siellä sun täällä. Poiston kohteeksi ovat joutuneet lisäksi muun muassa kuvaus sympaattisen pastorinrouva Allanin villistä lapsuudesta sekä osa kertomuksesta, jossa Anne ja Diana ovat neiti Barryn kanssa messuilla ja jossa Diana innostuu jopa uhkapelaamiseen ravikilpailuissa. Lieköhän näiden tarinoiden kasvattava vaikutus ollut epäilyksen kohteena?
Kaiken kaikkiaan olin kovin iloinen tästä merkkipaalusta suomenkielisessä tyttökirjallisuudessa. Vihervaaran Anne, tuo varmaankin kaikkein suosituin ja tunnetuin Montgomeryn romaani, ansaitsi ehdottomasti uuden ja ajanmukaisen käännöksen. Siitä suurkiitokset Terhi Leskiselle ja Art Houselle.
