Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rikosylikonstaapeli Kristiina Elosta kertovassa sarjassa on päästy jo kolmanteentoista osaan, joten kirjailija Eija Piekkari on ollut todella ahkera, eikä tämä kirja vuodessa, kaksi parhaassa -tahti ole ollenkaan tapahtunut laadun kustannuksella. Krissen tutkimuksista on ollut ilo lukea eikä vähiten siksi, että keskeisten henkilöiden elämässä on tapahtunut kaikenlaisia muutoksia ja kehitystäkin. Poliisien joukossa on ollut romansseja ja eroja, tutkintasihteeri Riikka on kasvanut irti vanhemmistaan elämään omaa elämäänsä ja Krissen ja hänen miehensä Aksun naapurit vaihtuvat. Jopa heidän lapsensakin kasvavat eivätkä jää ikuisiksi pikkutenaviksi. Mutta paljon tietysti pysyy ennallaan antaen lukijalle tuttuuden ja turvallisuuden tunteita.
Tällä kertaa meidät tutustutetaan neljään varhaista keski-ikää elävään pariskuntaan, jotka ovat oppineet tuntemaan toisensa Rhodokselle tehdyillä matkoilla, ja nyt he reissaavat myös pienempiä retkiä yhdessä. Kirjassa kuvattuna alkukesänä porukka päättää viettää viikonlopun Lahdessa Kahvisaaressa sijaitsevassa lomapaikassa – piti oikein katsoa netistä, että onko tällainen Kahvisaari oikeasti olemassa, ja olihan se.
Aikaa vietetään yhdessä perinteiseen suomalaiseen tapaan: grilliruokaa, pizzoja, mölkkyä, kortinpeluuta ja tietenkin sopivasti juomaa. Mutta eihän tämä olisi dekkari, jollei yhteinen aika päättyisi kerrassaan surkeasti: yksi seurueen jäsen löydetään rannalta kirves kallossaan, mikä onkin Piekkarin kirjoille itse asiassa aika raaka murhatapa. Krisse ja kumppanit lähtevät tutkimaan tapausta. Sormenjälkiä etsitään, kuolinaikaa määritellään ja sitten seuraavat lukuisat kuulustelut ja puhuttelut. Porukan jäsenistä tuntuu aluksi ihan mahdottomalta, että joku heistä voisi olla murhaaja, mutta epäilyt alkavat vähitellen kasvaa.
Samaan aikaan Krissen naapurustoon muuttaa onneksi tilapäisesti uusi asukas, peräti tiedonhaluinen keski-ikäinen nainen, joka tehokkaasti urkkii esille kaikkien kylän asukkaisen suhteet ja yksityisetkin asiat. Ja kyllähän Piekkari osaa kuvata tehokkaasti ärsyttäviä vanhoja akkoja, niin että jokin kirvestä kevyempi astalo häivähtää jo lukijankin mieleen!
Ehkäpä tämän kirjan parasta antia ei ollutkaan melko helposti arvattava rikosjuoni, vaan taitava henkilökuvaus. Vakavuutta ja huumoria löytyi sopivassa suhteessa. Eipä tämän sarjan seuraajien kannata jättää tätäkään osaa lukematta.
