En muista koska olisin viimeksi odottanut ja innostunut kirjasta näin paljon. Jokin kirjassa veti puoleensa.
Vihan kadut on fiktiivinen teos, mutta perustuu tositapahtumiin. Vuonna 1992 Los Angeles roihusi päiviä sen jälkeen, kun Rodney Kingin pahoinpidelleet poliisit pääsivät vapaiksi syytteistään ilman tuomiota. Poliisi ja palokunta eivät ehdi kaikkialle, joten viikon ajan helvetti oli valloillaan ja kaikki oli mahdollista. Ryan Gattis haastatteli useita jengiläisiä ja kirja on kirjoitettu monen ihmisen näkökulmasta. Faktan ja fiktion raja on häilyväinen. Jengiläiset saattavat jo sekoittua kirjan edetessä toisiinsa ja koska jokainen saa vain yhden puheenvuoron, joitakin jää kaipaamaan.
Vihan kadut on kaikessa karuudessaan kuitenkin todella inhimillinen. Kun elämässä tulee kohdalle “missä olit silloin” -tapahtuma, on jokaisella tarina ja kaikki ovat osallisena. Kaikki eivät myöskään selviä ja näin täytyy jonkun muun kertoa heidän tarinansa. Lukukokemuksena Vihan kadut on nautittava, mutta harvoin lukee mitään näin väkivaltaista.