Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt: Vihan jäljet

Vihan jäljet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pienessä Karlshamin kaupungissa kuohuu. Sitä pitää otteessaan sarjamurhaaja, jonka uhriksi on joutunut jo kolme ihmistä eikä näiden murhattujen välillä pystytä näkemään minkäänlaista yhteyttä. Kaikki veriteot on suoritettu samalla tavalla, ilmeisestikin hyvin taitavan tarkka-ampujan tekemänä, koska kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään, ei paikalta juoksevia ihmisiä tai pois kaahaavia autoja.

Lukija saakin heti ensi sivuilla nähdäkseen kohtalokkaalta tuntuvan kymmenen nimen listan, josta kolme ensimmäistä on vedetty yli. Sarjamurhaaja aikoo siis jatkaa työtään. Pikkukaupungin poliisipäällikkö Krista Kyllönen – mikä mukavasti suomenkielinen nimi jälleen kerran – saa avukseen Tukholman murharyhmän, jossa onkin Hjorthin ja Rosenfeldtin aiempien kirjojen lukijoille tuttuja henkilöitä: rikospaikkatutkija Ursula, ryhmän pomo Vanja, poliisi Billy.

Vain kaksi on joukosta poissa: entinen pomo Torkel on kännänyt itsensä käytännöllisesti katsoen deekikselle, ja itse Sebastian Bergman, kuuluisa kriminaalipsykologi, on muuten vain sopimattoman käytöksen takia siirretty sivuun. Sebastian on tosin rauhoittunut kovasti eikä ole enää entisen kaltainen seksiaddikti. Hän saa osallistua kolmevuotiaan lapsenlapsensa Amandan hoitoon ja samalla hän pitää osa-aikaista terapeutin vastaanottoa.

Sarjamurhaajan arvoitus ratkeaa kirjassa jo melko pian, mutta lopun toistasataa sivua eivät ole todellakaan mitään tyhjäkäyntiä. Sebastian, joka on sitten tietenkin saanut luvan osallistua tutkimuksiin ikään kuin ulkojäsenenä, tekee hurjan havainnon, johon poliisi Carloskin uskoo ja josta murharyhmän johtaja Vanja miettii:

Mikä heihin oli mennyt? Ihan kuin he yhtäkkiä olisivat tulleet ja sanoneet, että maapallo oli litteä, että sitä hallitsivat ulkoavaruudesta tulleet liskot ja että kaikissa maailman rokotteissa oli mikrosiru, jotta Bill Gates voisi tarkkailla kansaa.

Vihan jäljet on eittämättä jännittävä kirja, eikä sen jännitys johdu silmittömästä väkivallasta, vaan romaanin päähenkilöiden ympärillä kiristyvistä köysistä. Kullakin on omat demoninsa, kukaan ei ole yksinomaan hyvä tai paha. Tätä henkilöiden ristiriitaisuutta ja uskottavuutta pidin yhtenä teoksen parhaana antina.

Vaikka toinen kirjoittajista on osallistunut muun muassa televisiosta tutun komisario Kurt Wallanderin luomiseen, ei näissä poliiseissa ole juurikaan sellaisia leppoisia hahmoja. Myös rikollisten sielunelämää valotetaan ansiokkaalla tavalla. Vihan jäljet on Sebastian Bergman -sarjan seitsemäs osa, ja jään odottamaan jatkoa, sen verran mielenkiintoiseen loppukäänteeseen kirja päättyi.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...