Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olemme palanneet neuvostoaikaan, totaalisen valheen aikaan. Vallanpitäjät ovat uudestaan solmineet kansalaisten kanssa yhteiskuntasopimuksen, jonka mukaisesti me elimme vuosikymmenien ajan: me tiedämme, että me valehtelemme ja te valehtelette, ja me jatkamme valehtelua selviytyäksemme hengissä.
Venäjällä syntynyt ja Sveitsissä vuosia asunut kirjailija Mihail Šiškin on kommentoinut synnyinmaansa kehitystä, oikkuja ja olosuhteita useassa kirjassaan sekä lukuisissa eurooppalaisissa lehdissä, joihin hän säännöllisesti kirjoittaa. Hänen uusin kokoelmansa Viha ja kauneus : kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta kokoaa yhteen tekstejä, joissa ruoditaan Venäjän nykytilaa sekä pohditaan sitä, miten nykytilaan on historiallisesti päädytty.
Kirjoitusten enemmistö kuvailee suurten venäläisten kirjailijoiden ja säveltäjien suhdetta valtioon ja tapaa, jolla valtaa pitävät ovat hyödyntäneet suurten taiteilijoiden tuotantoa omiin tarkoituksiinsa. Dostojevskin kirjoitukset pohjautuivat ajatukseen, jossa yksilön ja koko kansakunnan kärsimys on välttämätön Jumalan saavuttamiseen, ja Venäjän kansa on kärsimystensä kautta ansainnut mahdollisuuden edustaa Vapahtajaa koko maailmalle. Venäjän verinen ja kärsimyksen täyteinen historia oli hänelle osoitus siitä, että Venäjän kansa on Jumalan valittu kansa.
Šiškin syventyy myös Gogolin tuotantoon ja hänen ajatukseensa siitä, että ”Venäjään pitää uskoa, Venäjää pitää rakastaa. Ei hajottaa vaan uskoa, ei vihata vaan rakastaa”, jonka Venäjän valtaapitävät mielellään antoivat kirjailijan välittää kansalle ja osoittaa vakuuttavasti myös sen, kuinka niin Turgenev kuin Tolstoi molemmat loivat kuvaa Venäjästä ja venäläisistä, joka auttoi ylläpitämään rakenteita, joilla Venäjää hallittiin.
Venäläiset mestarisäveltäjät saavat myös runsaasti huomiota Šiškiniltä, kun hän kirjoittaa kattavasti sekä Rahmaninovista että Šostakovitšista, joista edeltä mainittu vietti valtaosan aikuiselämästään emigroituneena Yhdysvaltoihin ja loi menestyksekkään uran niin säveltäjänä kuin konserttipianistina. Rahmaninov on malliesimerkki taiteilijasta, joka on luonut taideaarteita kaukana kotimaastaan, vaikka hänet Venäjällä on samaan aikaan leimattu kykenemättömäksi luomaan muualla kuin kotimaassaan; samaan tapaan kuin Šiškin on itsekin asemoitu kotimaassaan.
Viha ja kauneus avaa oven kiinnostavaan näköalaan taiteen, yhteiskunnan ja vallan vuorovaikutuksesta venäläisessä yhteiskunnassa historiallisesti ja Šiškinin havainnot auttavat ymmärtämään sitä, miten Venäjästä on kehittynyt yhteiskunta, joka se tänä päivänä on.