Michelin-tähdellä tunnustetun helsinkiläisen Luomo-ravintolan keittiömestari Jouni Toivanen on hurahtanut luonnon villiyrtteihin. Hän aloittaa aamunsa keräämällä ruokatarpeiksi metsistä, pihoilta ja rannoilta löytämiään herkullisia ja terveellisiä kasveja. Villiyrttiharrastuksen aloittaminen ei Toivasen mielestä ole lainkaan hankalaa, sillä jokainen oppii nopeasti tunnistamaan joitakin ruokakäyttöön soveltuvia kasveja. Monet aivan tavallisimmista kukistamme, puistamme ja rikkaruohoistamme soveltuvat helposti käytettäviksi.
Sanomaansa levittääkseen (ja kyllä, Toivasen mielestä asiasta kuuluu vouhottaa) Toivanen avaa reseptilaatikkoaan kymmenien yrttivetoisten ruokareseptien voimin. Hän esittelee yli 30 villiä kasvia ja antaa jokaisen hyödyntämisestä muutaman esimerkin. Reseptien vaikeus vaihtelee erittäin helposta (esimerkiksi maitohorsmalohi) varsin kiemuraisiin (ruusuiset macaronleivokset). Kirjan rakenne on erittäin selkeä, ja sitä parantaa entisestään reseptien jaottelu satokausien mukaiseen järjestykseen. Varsin eksoottisia makuelämyksiä pystyy loihtimaan ihan omalta takapihalta. Miltä kuulostaisivat vaikka mäkimeiramifocaccia tai saksankirvelipäärynät? Entä merisinappimunakokkeli?
Viettelevät villiyrtit on kaunis kirja – näyttävä kuvitus on Tuukka Kosken käsialaa. Kuvat valmiista herkuista saavat veden kielelle, mutta toisaalta kasvien tunnistamista helpottaisi selkeämpi kuva itse kasvista kasvupaikallaan. Nyt jokaisen kasvin kohdalla on tyytyminen pelkkään jo irtirepäistyyn varteen tai vaikkapa vain yksittäiseen lehteen, jonka perusteella tunnistaminen luonnossa on vaikeaa, vaikka tuntomerkeistä ja tyypillisimmistä kasvupaikoista tehdään kyllä selkoa.
Hieman kirjassa häiritsee sen vähän turhankin selkeä helsinkiläisyys tai ehkä laajemmin ottaen eteläsuomalaisuus. Jouni Toivanen toki kertoo itselleen tutuimmista ja omilta kotinurkiltaan löytyvistä kasveista, mutta vähän laajempi näkökulma ei olisi ollut pahitteeksi. Tällaisenaankin Viettelevät villiyrtit suosituksen silti ansaitsee, sillä puhtaan luonnon puolesta puhuminen – ja Jouni Toivasen tapauksessa nimenomaan hyvin innostavalla tavalla – ei koskaan ole väärin.