Miki Liukkonen: Vierastila

Vierastila

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos jostain kumman syystä joutuisin autiolle saarelle ja saisin ottaa mukaan vain yhden kirjan, niin se olisi tämä. Olen kuunnellut Vierastilan jo kahdesti äänikirjana ja aina kun otan sen syliini painettuna kirjana, se imaisee minut mukaansa niin, että kaikki muu häviää.

Tätä kirjaa ei voi unohtaa. Eikä tämä ole yhdellä kerralla luettu. Vierastila on niin täynnä kaikkea, että sen voi lukea tai kuunnella vaikka kuinka monta kertaa ja aina tulee uutta vastaan.

Kuunnellessani Vierastilaa oli pakko ottaa välillä paussi, ottaa kirja käteen ja etsiä sama kohta ja makustella sitä niin kuin jotain hyvää, aromikasta hedelmää. Miten sen voikin sanoa noin, mistä nuo kaikki sanat?

Välillä minulta pääsi sellainen hassu hörähdys, kun olin tajuavinani sen oudon ja oivaltavan huumorin, joka upposi heti. Sitten olin taas suorastaan haltioitunut monista asioista, mitkä niin hienosti, upein sanankääntein nostettiin esiin. Mieleni oli riemumielellä monen monituista kertaan. Joskin sitten taas välillä murhemielin, kuinka tuli esiin se ihmismielen haavoittuvuus ja siihen se, ettei laastaria ollut.

Kirjan juoni, jos sitä oikeasti on, ei ole tärkeä, ainakaan minulle. Koko Vierastilan anti on niissä ajatuksissa, mitä se antaa ja miten se laittaa omat ajatukset liikkeelle. Eritoten, miten kaikki on ilmaistu ja kerrottu. Mistä kummasta Miki Liukkonen ne kaikki sanat on löytänyt, kaikki ne kielikuvat ja tavat kuvata milloin mitäkin.

Kuuntelin ja luin, luin ja kuuntelin, suurella ja avaralla mielellä, kaiken aikaa nauttien. Kun kuuntelin, olin ihastunut Elias Salosen äänitulkintaan, joka oli kerrassaan ihana ja sellainen, josta tuli vaikutelma, että teksti olisi ollut lukijallekin todella kaikin tavoin mieluinen. Kun taas tartuin kirjaan ja luin, oli niin herkullista ottaa niitä sanoja, pitkiä lauseita, makustella ja aivan kuin kosketella jokaista erikseen.

Harvinaista vielä sekin, että kustannustoimittajan loppusanat ovat kirjassa ja jos ei ole sitä ennen herkistynyt, niin niitä lukiessa viimeistään.

Pidän tästä kirjasta tavattomasti ja palaan siihen varmasti vielä monta kertaa.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...