Tuleva tohtori Faraday käy poikana äitinsä salakuljettamana Hundreds Hallin kartanossa, joka kiehtoo poikaa vielä aikuisenakin. Muutamien sattumusten kautta aikamieheksi varttuneesta tohtorista tulee kartanon vakiovieras ja hän ystävystyy kartanonrouva Ayersin sekä hänen lastensa, sodan runteleman Roderickin ja maanläheisen Carolinen kanssa. Kartanon lumo pitää otteessaan vaikka se on vuosien varrella rappioitunut. Vähäeleinen tarina muodostuu henkilödraamasta hiipiväksi kauhuksi kun kartano näyttää pimeän puolensa.
Tarina etenee todella verkkaisesti ja ellen olisi lukenut Sarah Watersia aikaisemmin, olisi kirja saattanut jopa jäädä kesken. Vieras kartanossa on yhtä hyvin kirjoitettu kuin aikaisemmatkin teokset, mutta jotain tuntui puuttuvan. Kun kirjaan pääsee sisälle, mielenkiinto kohoaa ja on lopulta melkein pakko tietää miten kaikki päättyy, jos vain on päässyt 400 sivun paremmalle puolelle. Watersilla on taito muuttaa kerrontatapaansa jokaisessa kirjassaan, eikä voi koskaan tietää mitä odottaa, tässäkin tapauksessa on onnistuttu tavoitteessa eli rakennettu vähäeleinen goottilainen kauhutarina.
Suosittelen klassisen jännityksen ja kauhun ystäville, Vieras kartanossa jää kummittelemaan lukijan mieleen kuin ratkaisematon arvoitus.
Vieras kartanossa voitti Blogistanian Globalia 2011 -palkinnon vuoden parhaana käännösromaanina.