Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Riikka Kaihovaaran muutama vuosi sitten ilmestynyt Villi ihminen ja muita luontokappaleita (Atena 2019) oli mainio esseekokoelma erilaisista luontoon liittyvistä kysymyksistä: luonnon monimutkaisuus, ennallistaminen ja rewilding, alkuperäiskansojen romantisointi, antroposeeni, paluu luontoon – raikasta ja ravistelevaa ajattelua kautta linjan.
Nyt Kaihovaara on palannut uudella esseekokoelmalla. Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita on jälleen herättelevää ajattelua luonnosta ja eläimistä. Kaihovaaran esseet ovat hivenen rajattomia; ne eivät ole kovin selkeitä kokonaisuuksia, vaan rajat liudentuvat ja aiheet liukuvat toisiinsa. Yleissävy on keskusteleva: Kaihovaaraa siteeraa paljon aikaisempaa kirjallisuutta ja osallistuu siten pidempään keskusteluun eläimistä.
Näkökulmat ovat jälleen kerran tuoreita. Kaihovaara ei esimerkiksi ole mitenkään suoraviivaisesti veganismin kannalla. ”Moderni eläinoikeusretoriikka nojaa ajatukseen ihmisten ja muiden eläinten samankaltaisuudesta”, kirjoittaa Kaihovaara ja kysyy sitten, miksi ihmisen ja eläimen välillä on sitten ratkaiseva ero, kun puhutaan tappamisesta ja eläinten syömisestä ja hyödyntämisestä. Miksi vain ihminen on moraalinen? Kampanjointi eläinten hyvän kohtelun puolesta voi osaltaan toiseuttaa eläimiä. ”Ihminen mielletään eläimeksi vain siltä osin kuin se sopii kunkin kirjoittajan tarkoitusperiin.”
Ehkä tässä kohtaa on syytä tähdentää, ettei Kaihovaarakaan sentään lihan tehotuotannon kannattaja ole. ”On myös meitä, jotka syömme sellaisia eläimiä, joilla on nimi ja joihin olemme muodostaneet suhteen. Tai oikeastaan meitä, jotka syömme vain sellaisia eläimiä. Minä en koskaan ostaisi lihapakettia marketin hyllyltä.” Kaihovaara peräänkuuluttaa lihansyöntiin historiallisesti kuuluvaa myyttisyyttä ja pyhyyttä. Keittokinkussa ei ole mitään pyhää tai jumalallista, mutta eläimiä syömällä on osa ravinnon verkostoa maailmassa.
Tätä ajatustahan voisi jatkaa – ja Kaihovaara jatkaakin – palauttamalla kuolleet ihmiset osaltaan muiden eläinten syötäviksi. No, ihmisiä on niin paljon liikaa, ettei luonnolla olisi kapasiteettia hankkiutua ruumiista eroon, mutta saa tämä ajatus minut pohtimaan mieltymystäni tuhkatuksi tulemiseen uudemman kerran. Ehkä sittenkin helposti maatuvassa arkussa matojen ruoaksi? Perinteisessä taivashautauksessakin on kauneutensa.
Kaihovaara on kirjoittajana ihastuttavan radikaali. Tällaista ajattelua on ilo lukea. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä; ei Kaihovaarakaan ole, vaan kyseenalaistaa ja väittää vastaan omille lähteilleen yhtenään. Jos haluat ravistella ajatteluasi, mitä eläimiin ja ihmisten ja eläinten suhteisiin tulee, Vieras eläin tarjoaa sellaiseen kunnon rautaisannoksen polttoainetta.
Jos ”elä ja anna toistenkin elää” on mahdoton ja jopa haitallinen ohje, mikä voisi olla parempi? Elä ja ymmärrä, miten elämäsi rajoittaa muiden elämää? Elä, mutta älä ota enempää kuin elääksesi tarvitset? Elä niin, että sinun jälkeesi on vielä elämää?
