Heti ensi riveiltä lukijalle kerrotaan, että päähenkilö Eero Lampinen elää viimeistä kevättään. Miksi, se selviää lukiessa. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän alkaa toivoa Lampisen kuolemaa.
Eero Lampisella on rahaa, maita ja mantuja. Lapsiakin on tehty, mutta ne on maksettu hiljaa hiljaisiksi. Herra Lampinen tekee bisnestä, mutta vain niin, että kerää joukon vihamiehiä, huomaamatta sitä itse. Ei tarpeeksi röyhkeä osaa sellaista edes kuvitella.
Eero on hyvin perso naisväelle ja on jo pitkään vikitellyt Ireneä, jonka myös saa. Sillä ei ole mitään merkitystä, että Irene on naimisissa, koska hänen miehensähän on ihan luuseri.
Tulee juhannus. Eläkkeellä oleva poliisi tulee moikkaamaan Lampista, ihan vaan kertoakseen, että on eläkkeellä ja ettei voi enää Lampista jahdata. Poliisia silti ammutaan, Lampisen terassilla. Miksi? Kuka ampui?
Johanna Tuomola kutoo tässä kirjassa monta seittiä ja on todella mielenkiintoista seurata, kuinka soppa selvenee ja kuka on missäkin roolissa.
Ihanan perinteistä nykyajan dekkaria, jossa kuitenkin paha saa palkkansa, hyvä voittaa ja lukijalla on hyvä mieli.