Janan ja Brorin äidin viimeinen tahto on tulla haudatuksi synnyinkyläänsä pohjoisessa, joten sinne hänet sitten haudataan. Jana tietää oikeastaan melko vähän äitinsä menneisyydestä, mutta pohjoisessa ahdasmielisen uskonnollisen yhteisön keskellä alkaa nopeasti käydä selväksi, minkälaisissa oloissa äiti lapsuutensa ja nuoruutensa on viettänyt. Vailla varsinaista syytä palata takaisin kotiin Jana ja Bror jäävät ajelehtimaan pikkukylään, tutustuvat sukulaisiinsa ja muihin yhteisön jäseniin. Jana jättäytyy ulkopuolelle, tuntuu etsivän konflikteja, Bror puolestaan löytää sisältöä elämälleen yhteisön sisältä.
Viedään äiti pohjoiseen on Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian toinen osa. Tuttua on tekstin kiihkeä rytmi, haavoitettuja hahmoja läheltä katsova kerronta ja nopeat leikkaukset. Karin Smirnoff kirjoittaa väkivallasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja traumaattisista kokemuksista pyörryttävällä tavalla. Pahuus, ilkeys, kateus ja petos ovat aina läsnä, jotenkin Jana ei pysty luottamaan hyviin ihmisiin eikä suostu onnelliseen, rauhalliseen arkeen. Serkku Jussin lempeä ja lämmin hahmo toimii vastavoimana Janan jatkuvalle rauhattomuudelle. Miksi silloin, kun kaikki olisi hyvin, on taas lähdettävä?
Viedään äiti pohjoiseen on raadollisimmillaan kertoessaan uskonyhteisöstä, jossa miehet päättävät ja naiset alistetaan enemmän tai vähemmän lapsentekokoneiksi. Papeista ja saarnamiehistä Karin Smirnoffilla ei ole yhtäkään kaunista sanaa sanottavanaan. Yhteisö on tiivis: kun siihen ei kuulu, ei kylässä eläminen ole helppoa. Jana joutuu moneen kertaan kokemaan hyväveliverkoston varjopuolet konkreettisesti omissa nahoissaan.
Viedään äiti pohjoiseen syventää tarinaa, jonka Lähdin veljen luo aloitti, eikä se ihan itsenäisenä osana toimi. Tässä on joka tapauksessa niin omaääninen ja kiehtova, jos kohta surullinen ja väkivaltainenkin, romaanisarja, että sarjan kolmas osa Sitten menin kotiin on ehdottomasti luettava, kun se vain (ilmeisesti syksyllä 2022) suomeksi ilmestyy. Suosittelen!