Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

Vetää kaikista ovista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Täällä Pohjantähden alla tulee monille mieleen, kun puhutaan itsenäisyyden alkuvuosille sijoittuvista kotimaisista klassikoista. Vetää kaikista ovista on monella tapaa samankaltainen teos. Senkin juoni on lopulta tiivistettävissä helposti yhteen lauseeseen, mutta kuitenkin kirjassa on paljon aineksia pureskeltavaksi.

Tapahtumat sijoittuvat Lohjalle, vaikka paikkakuntaa ei nimetäkään. Oskari Hänninen on kauppias, joka on muuttanut paikkakunnalle Itä-Suomesta. Toki jo vuosikymmeniä sitten, mutta ei Lohjalle noin vain asetuta: vaikka Hänninen kaikkensa yrittää, häntä kohdellaan yhä kuin ulkopuolista, etenkin kun taustalla on konkurssi. Vaimo Salme yrittää huushollata parhaansa mukaan ja murehtii perheen tyttäristä, jotka ovat lentämässä pesästä, Anja peräti ylioppilaana.

Sisällissodan tapahtumat painavat taustalla, erityisesti Salmen serkun ja lapsuudenystävän Grönroosin Tildan kautta. Tilda on punaleski, jonka mies kuoli vankileirillä lavantautiin. Oskari on kieltänyt Salmea olemasta tekemisissä punikkisukulaistensa kanssa, mutta minkäs Salme sille voi. Sota on kuitenkin vetänyt serkusten välille rajaviivan, jonka yli luottamusta syntyy vain satunnaisesti.

Eeva Joenpelto kuvaa hienosti levotonta aikakautta. Päähenkilökatras on monipuolinen ja valaisee aikakauden tuntoja: on Grönrooskan katkera punalesken osa, tämän pojan vankileireillä pehmeämmäksi sosialidemokraattisuudeksi taittunut aate, Oskari Hännisen vanhan miehen tarve jättää jälkeensä monumentti, nuoremman Matti Reiman tulevaisuususko ja vimma mennä eteenpäin, Salmen hillitty porvarillisuus ja säällisyyden kaipuu, tytär Anjan pyristely modernin ja perinteisen naisen paikan välillä…

Hieno kirja, hienoa ajankuvaa. Lohja-sarja jatkuu muutaman osan verran, seuraava osa eli Kuin kekäle kädessä nyt on ainakin pakko lukea.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...