Sophien elämä on suistumassa hänen käsistään. Hänestä on pitkään tuntunut siltä, että hän sekoaa. Hän unohtelee asioita, kadottaa esineitä, tekee älyttömiä asioita, hänen lähipiirissään tapahtuu pahoja asioita. Mutta pahin on vielä edessä. Kun hänen vahtimansa pikkulapsi löydetään kuristettuna, tulee Sophiesta hetkessä Ranskan etsityin rikollinen. Alkaa pakomatka, jossa hän vaistonvaraisesti pyrkii vain selviytymään. Ja sitten näköpiiriin tulee pelastautumismahdollisuus.
Mutta Verihäät ei olisi Pierre Lemaitren romaani, jos kuvio olisi näin yksinkertainen. Vaikka Lemaitre on muussa tuotannossaan vakuuttanut loistavana juonenrakentajana, paljastaa hän Verihäiden puolen välin paikkeilla yhden pirullisimmista korteistaan ikinä. En halua kertoa enempää Lemaitren lukijalle varaamasta yllätyksestä, mutta varmaa on, että lukukokemus saa paatuneenkin jännärienkuluttajan haukkomaan henkeään. Verihäiden tarina hyytää veren. Lisää pommeja putoilee kertomuksen loppua kohti, ja viimeinen koukku on säästetty aivan viimeiselle sivulle, kuin kirsikaksi kakun päälle.
Verihäät on psykologinen trilleri järjettömän mittaluokan suunnitelmallisesta kostosta. Ehkä eniten mieleen tulee Lemaitren Verhoeven-trilogian keskimmäinen osa Alex, tosin Verihäissä mässäillään vähemmän verisillä yksityiskohdilla, päähuomio on päänsisäisissä asioissa.
Pierre Lemaitre kuuluu aivan parhaimpiin rikoskirjailijoihin, jonka jokainen kirja on kirjoitettu huolellisuudella. Jos olet vailla mukaansatempaavaa (jos kohta melko pelottavaa!) trilleriä, ota Verihäät lukulistallesi.