Sesonkikirjallisuutta! Näin tammikuussa ruokakaupan parasta antia ovat veriappelsiinit; erityisesti Tarocco on hedelmistä parhaimpia. Kannattaa syödä niin kauan kuin sesonkia riittää.
Veriappelsiinin kirjoittajaa Harriet Tyceä luonnehditaan kannen kehuissa uudeksi Paula Hawkinsiksi ja jos yhteydeksi riittää vetävien trillerien kirjoittaminen alkoholiongelmaisista naisista niin mikäpä jottei. Veriappelsiinin päähenkilö Alison on asianajaja, joka saa vihdoinkin ensimmäisen murhajuttunsa. Alisonin on puolustettava yläluokkaista Madeleinea, joka vaikuttaa murhanneen miehensä raa’asti.
Alisonin oma elämä on melkoisen rasituksen alaisena. Alisonin avioliitto on hiljakseen romuttumassa, kun kaikki aika menee töiden tekemiseen ja töiden jälkeen työkavereiden kanssa juomiseen ja tuhoisassa salasuhteessa kollegaan. Joku on kaiken lisäksi päässyt selville Alisonin suhteesta ja lähettää tälle ahdistelevia tekstiviestejä.
Melkoista pyöritystä siis. Kirjassa on melkoinen vajaus miellyttävistä henkilöistä. Alison itse on alkuun sietämätön alkoholisti, joka ei saa asioitaan järjestykseen, mutta Alisonin miehet eivät ole sen kummempia. Puoliso Carl on todella epämiellyttävä tyyppi ja rakastaja Patrick myös varsin kylmä ja seksuaalisilta mieltymyksiltään tyly.
Ei siis todellakaan mitään hyvänmielen kirjallisuutta ja kirjan nimenkin takana on aika synkkä detalji. Hyvää trilleriviihdettä ja hauskana erikoisuutena kirja tarjoaa sukelluksen brittien oikeusmaailmaan, jossa on erilaisia asianajajia – Alison on siis oikeudessa esiintyvä barrister ja kollega Patrick taas toimeksiantava asianajaja eli instructing solicitor. Kirjailija Tyce on itse työskennellyt kymmenisen vuotta asianajajana (ja nimenomaan barristerina), joten tämä maailma on varmasti tullut tutuksi.