Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pitkästä aikaa tartuin Leena Lehtolaisen dekkariin, sillä jostain syystä minulle oli tullut niissä tauko. Olin jäänyt 2000-luvun alkuun, joten nyt oli hyvä jatkaa. Vuorossa oli kahdeksas Maria Kallio -dekkari, Veren vimma vuodelta 2003.
Oli suorastaan ilo tavata pitkästä aikaa Maria Kallio, joka onkin juuri palannut äitiyslomaltaan ja pääsee heti ratkomaan toimittajan murhamysteeriä. Annukka Hackman on mennyt uimaan ja surmattu uimareissulla. Hän on juuri julkaisemassa elämäkertateosta kilpa-autoilija Sasha Smedsistä, joten ilmeisesti on joku, joka ei sitä halunnut…
Maria Kallion työpaikallakin on tapahtunut, sillä kun edellisessä kirjassa oli päästy yhdestä vähemmän mukavasta poliisista Strömistä, niin tilalle on tullut Ursula. Naispoliisi, joka osaa olla varsinainen kettu. No, joka työpaikalla (tai kirjassa) tarvitaan hän, josta ei tarvitse tykätä. Tutkimuksia tehdään silti suhteellisen hyvässä yhteishengessä, sillä kun tulee muitakin kuolemia, niin ollaan keskellä isoja kysymyksiä, joihin on saatava vastauksia. Onneksi esimiehenä on Taskinen, joka on kuin ystävä.
Epäiltyjä on roppakaupalla, sillä kun on kilpa-autoilijan elämäkerta kyseessä, niin onhan siellä muitakin henkilöitä. Mutta ketä harmittaa? Kun löytyy toinen käsikirjoitus, vyyhti alkaa selvitä.
Lehtolaisen kirjoissa väkivalta on niin pienessä osassa, että juuri sen takia niitä on mukava lukea. Ihmistyypit ovat mielenkiintoisia ja ajankuva ei ole liian aikapainotteista, koska yhtään ei haitannut lukea kirjaa nyt, vaikka tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun alkuun.
Oli kyllä ilo taas olla mukana, vaikkakin lukijan roolissa.
