Charlaine Harris: Veren muisti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sookie tuntee olonsa yllättävän hyväksi – niin, jopa nuoremmaksi, mikäli mahdollista. Tämä ei estä kuitenkaan erinäisten tapahtumien yllättävää kasautumista jälleen kerran. Aivan tavallisena iltana työpaikalle Merlotte’siin tehdään polttopulloisku, joka onneksi ei varsinaisesti vahingoita ketään. Samin tultua ulos kaapista ja osoittauduttua kaksariksi, ovat toki jotkut tahot olleet kaksiluontoisille vihamielisiä. Niin epäillään nytkin, vaikka Sookie näki kyllä jotain muuta. Toisaalta, baarille on myös tullut melkoinen kilpailija, jonka omistaa Ericin vihollinen.

Kun Sookie pohtii suhdettaan Ericiin, hän päätyy vaihtoehdoista viheliäisempään ja katkaisemaan verisiteet noitien avustuksella. Ei olisi pitänyt, mutta häntä harmittaa Ericin suhde jälkeläiseensä Pamiin. Pamilla puolestaan on hirmuinen tarve tehdä ystävättärestään Miriamista vampyyri, tosin myös auttaakseen tätä sairauden edetessä. Jotta asiat menisivät Sookien mielessä oikein kunnolla sekaisin, Ericillä on myös uusi päiväedustaja ja Bill sekä Alcide aiheuttavat omalaatuisia huolia. Sookie löytää ullakkoa siivotessaan isoäitinsä kirjeen ja saa lukea melkoisen yllättävän totuuden menneisyydestä. Keijuperimä onkin lopulta vahvempi kuin Sookie ikinä olisi voinut kuvitellakaan ja lisänä on merkillinen lahja, aivan konkreettinen tällä kertaa.

Sookie tuntee olevansa itsekin melko sekaisin, kun hän samalla miettii sekä ystävättärensä vauvakutsuja että organisoi raakaa murhaa. Murha tai tappo on varmasti oikeutettu ja se tullaankin toteuttamaan taiteen sääntöjen mukaan itse Bubban esiintyessä kaikessa loistossaan. Kun Sookie lisäksi on ehtinyt paeta surmaamansa naisen hurjaa ja kostonhimoista siskoa, onkin tapahtumakiintiö jo hänenkin mielestään tältä erää melko täysi.

Tekijältä jälleen erinomainen jatko sarjalle. Kirja tarjoaa runsaasti yllättäviä käänteitä vanhojen kiistojen ja epäselvyyksien lisäksi. Jälleen peliin tuodaan myös uusia yliluonnollisia olentoja sekä Sookien taustasta ja sukuperimästä kuullaan paljon uutta tietoa. Ehdottoman koukuttavaa luettavaa jokaiselle, sarjan seuraajille lähes pakollinen hankinta!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...