Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Englantilainen Elias Ball saapui Etelä-Carolinaan vuonna 1698 mehevän perinnön perässä, johon kuului plantaasi ja kaksikymmentä orjaa. Alun perin pennitön Elias osasi hyödyntää tilaisuutta kun sellaisen näki, ja hänestä tulikin lopulta kokonaisen orjadynastian kantaisä. Ballin suku omisti orjia kaikkiaan 167 vuotta, ja sinä aikana heillä oli parhaimmillaan kaksitoista riisiplantaasia ja kaikkiaan noin 4000 orjaa.
Edward Ballille tämä suvun menneisyys on aina ollut jonkinmoinen kuuma peruna. Toisaalta hän on tiedostanut, että hänen sukunsa oli aikoinaan niin sanottua Etelän aristokratiaa mutta hinta, millä valta ja vauraus saavutettiin oli kova. Minkälaisia ihmisiä nämä orjanomistajat oikein olivat, kuinka he kohtelivat orjiaan ja miten he perustelivat orjuuden, ovat kiehtovia kysymyksiä joihin Edward pyrkii kirjassaan vastaamaan. Jo tämä tekisi Vereen kirjoitettu : Plantaasin orjat ja isännät -kirjasta mielenkiintoisen teoksen, mutta Edward menee vieläkin pidemmälle. Hän alkaa jäljittää myös Ballin suvun orjien jälkeläisiä.
Lukuisten haastatteluiden kautta piirtyy kuva kuinka mustien ja valkoisten sukujen vaiheet ovat limittyneet yhteen ja kuinka orjuus on vaikuttanut, ja vaikuttaa yhä, mustien elämään. Ehkä jonkinmoisena yllätyksenä tulee se, että Edward puhuu lukuisten ihmisten kanssa, joilla on jonkinlainen henkilökohtainen sidos orjuuteen. Eihän tämän oikeastaan yllätys tosin pitäisi olla. Kirja julkaistiin vuonna 1998, joten tuolloin oli vielä elossa vanhuksia, jotka muistivat omien isovanhempiensa tarinat orjuudesta. Silti ajatus siitä, miten lähellä tietyt tapahtumat ovat nykyisiä sukupolvia hätkähdyttää.
Monille Edwardin sukulaisille on tietysti selvää, että Ballin suku oli orjanomistajina sitä ”parempaa” lajia. Ei oltu liian julmia orjia kohtaan, eikä heitä käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ehkä ei tule yllätyksenä, että mustien suvuissa kulkeva perimätieto ei ole aivan yhtä ruusuinen. Kuten eräskin haastateltava huomauttaa, julmista rangaistustoimenpiteistä pitivät pääosin huolen työnjohtajat tai muut palkatut ulkopuoliset, eivät Ballit henkilökohtaisesti. On helppo esiintyä kädet puhtoisina, kun ikävät asiat tapahtuvat poissa omista silmistä.
Silti, löytyy Ballin suvusta myös esimerkillisiä ihmisiä. William Harleston ja hänen orjansa Kate Wilson elivät käytännössä avioparina yhteiskunnan paheksunnasta huolimatta ja John Laurens kauhistutti itsenäisyyssodan aikana kaikkia ympärillään olevia kannattamalla orjuuden lopettamista. Ehkä mielenkiintoisin ihmiskohtalo, joka kirjassa tulee vastaan kuuluu kuitenkin Ballien entiselle orjalle nimeltään Boston King. Mies onnistui saamaan vapauden karkaamalla itsenäisyyssodan aikana brittien puolelle. Aikanaan Boston King perheineen pääsi jopa takaisin Afrikkaan osana brittien uutta siirtokuntaa Sierra Leonessa. Boston King oli myös ensimmäisiä entisiä orjia, jotka kirjoittivat muistelmansa. Harmi, että miehen myöhemmistä vaiheista Sierra Leonessa ei tiedetä paljoakaan.
Mitä pidemmälle kirjaa lukee, sitä enemmän Ballin suvusta piirtyy kuva pehmeän elämän hemmottelemista ihmisistä. Eräs Edwardin esi-isistä kirjoitti kotiväelleen, miten hän ihmetteli Pohjoisessa näkemäänsä vapaiden mustien muodostamaa esiintyjäryhmää. Tokihan nämä ihmiset olisivat onnellisempia etelässä orjuudessa, missä heistä pidettäisiin hyvää huolta? Itse ajattelen, että huoltosuhde taisi olla pikemminkin päinvastoin. Kun orjuus lopulta lopetettiin vuonna 1865, Ballin suku tipahti täysin tyhjän päälle. Kuten Edward itse huomioi, hänen sukunsa ei arvostanut korkeakoulutusta, tai itsensä kehittämistä muutenkaan. Näin ollen, kun helpon rahan lähde kuivui kokoon, ammattitaidoton suku vajosikin hyvin nopeasti köyhyyteen.
Kirjan lopussa tehdään vielä mielenkiintoinen matka Länsi-Afrikkaan tutustumaan mustien orjakauppiaiden jälkeläisiin. Miten he puolestaan suhtautuvat esi-isiensä tekosiin? Orjakauppahan oli jo vanhastaan tuttu asia alueella ja monelle Länsi-Afrikan maalle oli hyvinkin tuottoisaa bisnestä myydä orjia ulkomaalaisille. Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä huomauttaa, että Länsi-Afrikassa orjuus oli luonteeltaan hyvin erilaista kuin Yhdysvalloissa. Tyypillisesti orjat oli sidottu viljelemäänsä maahan ja orjat osoittivat alamaisuuttaan isännilleen palvelusten ja satojen muodossa. Orjilla kuitenkin pysyi oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja omaisuuteen. Etelänigerialaisessa Asanten kuningaskunnassa orja sai esimerkiksi todistaa oikeudenkäynneissä, omistaa itse orjia, mennä naimisiin hallitsijasuvun jäsenen kanssa ja periä isäntänsä ja emäntänsä. Länsiafrikkalainen orjuus muistutti siten enemmänkin feodaaliyhteiskunnan vasallisuhteita kuin amerikkalaista orjuutta, jossa riistettiin yksilön kaikki oikeudet ja omaisuus.
Yhtä kaikki, ymmärsivätpä afrikkalaiset orjakauppiaat minkälaisiin oloihin he kanssaihmisensä myivät tai eivät, niin lisääntynyt orjakauppa ei tietysti tiennyt paikallistasolla yhtään mitään hyvää. Siinä mielessä on harmi, että viimeinen luku loppuu niin pian; asiasta olisi ollut mielenkiintoista lukea enemmänkin.
Vaikka Vereen kirjoitettu on jo hieman vanhempi kirja, tuntuu se Black Lives Matter -liikkeen myötä ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Edwardin tutkimusten myötä tutustutaan ties kuinka moneen ihmiskohtaloon – niin moneen itse asiassa, että kirjan luettuaan on kyllä mahdoton muistaa kaikkia. Erityisesti monen mustan perheen perhehistoria kuitenkin kosketti. Kirja auttaa ymmärtämään niitä monia tapoja, joilla orjuus on vaikuttanut mustien elämään kauan sen jälkeen, kun orjuus virallisesti lopetettiin. Kirja myös auttaa pohtimaan kysymystä siitä, missä määrin nykyisillä sukupolvilla on vastuuta esi-isiensä tekemisistä. Edward selkeästi itse tätä vastuuta tuntee, mutta olipa hänen kanssaan tästä samaa mieltä tai ei, niin hänen kykyään rakentaa siltoja ihmisten välille ei voi olla arvostamatta. Vaikka kirja on kieltämättä paksu, niin kyllä se palkitsee lukijansa. Sukukronikka on poikkeuksellinen läpileikkaus erääseen historialliseen yhteiskuntaan, jonka kaiut kuitenkin vaikuttavat yhä tänäkin päivänä.