Venäläinen, perinteisen suulas älymystö – intelligentsija – on alinomaa joutunut kärsimään vallanpitäjiensä käsissä. Sitä on vainottu, kidutettu, tuomittu näytösoikeudenkäynneissä, karkotettu ja murhattu. Venäläinen sananvapaus on käsitteenä aina ollut joko huono vitsi tai tavoittamaton haave. Jonakin päivänä sananvapaus voi koittaa Venäjälläkin – ja kenties samana päivänä saapuu itse Kristuskin.
Iloisempia aikoja odotellessa voi lukea vaikka Artemi Troitskin kirjoituskokoelman Venäläinen karmageddon. Troitski on jälleen yksi Venäjältä paennut toisinajattelija, joka erehtyi kertomaan mielipiteensä ääneen. Venäläinen karmageddon kuvaa, millaisiin ajatusrikoksiin Troitski on syyllistynyt. Hän on hauska mies tyypillisellä venäläisellä henkevällä tavalla. Hän jaksaa vitsailla Vladimir Putinin uroteoille: Putin lentää kurkiauran edessä, Putin löytää lätäköstä arvokkaita maljakoita ja Putin viehättyy nahka-asuista ja moottoripyöristä. Putin ei ole kuitenkaan lintu, kala eikä myöskään Judas Priestin salainen jäsen, vaan Venäjän uusi tsaari.
Kirjassaan Troitski kertoo, millaista hänen elämänsä on ollut hiljaiseksi pakotetussa yhteiskunnassa. Sananvapaus on uhanalainen luonnonvara Venäjällä, mutta Troitski räkyttää silti joka suuntaan. Hänen mielestään kukaan ei voi olla sananvapauden suhteen vain ”vähän” kuohilas: ihminen joko kertoo mielipiteensä tai kärsii hiljaa, kastroituna.
Kirjan alun humorististen ja kevyesti rienaavien radiolähetysten ja blogikirjoitusten jälkeen tekstit muuttuvat synkemmiksi. Vladimir Putinia vastustavat mielenosoitukset herättävät Troitskin toivon, mutta pian hän huomaa, että toivo on kuollut lopullisesti. Todellisuus iskee lujaa ja julmasti. Artemi Troitski tekee oman ratkaisunsa ja muuttaa Tallinnaan.