Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Risto Isomäki nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2005 teoksellaan Sarasvatin hiekkaa. Kyseessä oli ekologinen trillleri, joka sijoittui lähitulevaisuuteen. Se keräsi muun muassa Finlandia-ehdokkuuden ja Tähtivaeltaja-palkinnon. Vedenpaisumuksen lapset puolestaan on jatkoa Sarasvatin hiekalle.
Vedenpaisumuksen lapsissa tarinaa kuljetetaan kolmessa eri aikana. Kaukana historiassa kalastajan verkkoihin tarttuu taruolento kaditha, jota voisi kutsua merenneidoksi. Vaikka häntä luullaankin eläimeksi, paljastuu hänestä pian paljon muutakin.
Toinen tarinanlinja sijoittuu Suomeen, ekokatastrofin iskiessä. Se on enemmänkin sivujuoni kuin varsinainen oma tarinansa. Kolmas osio sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmiskunnan lopullista romahdusta yritetään estää, vaikka se vaikuttaakin varsin epätoivoiselta.
Näiden kolmen tarinan taustalta alkaa yhdistyä esiin tarina, joka yhdistelee vedenpaisumismyyttiin liittyviä uskomuksia nykypäivän ilmastokriisin ja sen seuraamuksiin. Tarinan juonilangat ovat liian kaukana toisistaan.
Siinä missä useat muut Isomäen fiktioteokset ovat ekotrillereitä, tämä muistuttaa enemmän jonkinlaista katastrofitarinaa. Poissa olevat agentit, jotka pystyvät ratkomaan kaiken.
Yhtäläisyyttä hänen muihin teoksiinsa sen sijaan yhä on sen vahva ympäristöteema. Isomäki pyrkii selittämään asiaansa välillä jopa niin paljon, että tarina ehkä hieman kärsii siitä. Samalla paikoitellen syntyy olo saarnatuksi tulemiselta, joka ei oikein palvele fiktiokirjaa.
Kokonaisuutena Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset on teos, joka ei yllätä lukijaansa. Isomäen vahvuudet ja heikkoudet ovat ennallaan, ja tuttu teema entisestään vahvistaa tätä. Kirja on tarpeeksi itsenäinen, että siitä saa ilman Sarasvatin hiekkaa lukemistakin kaiken irti. Mikäli aihepiiri kiinnostaa, kannattaa kirjaan tarttua.