Linnunsitoja tutustutti meidät dystooppiseen maailmaan, jota hallitsivat pahaenteiset Koneet ja Kuilut. Jatko-osa Vedenkehrääjä näyttää toisenlaisen näkymän samaan maailmaan. Saz on päätynyt edellisen kirjan majakkasaarelta Ammabariin, mantereelle meren taakse.
Ammabarista löytyvät majakkasaarelta lähetetyt kirjekyyhkyt, mutta niiden vastaanottaja ei ole viestejä saanut. Saz lähtee etsimään ystäväänsä sekasortoiselta mantereelta, jota vaivaa vesipula. Kaupungit hukkuvat hiekkaan ja ihmiset vaeltavat paikasta toiseen veden ja selviytymisen erässä.
Saz saa ylleen vedenkehrääjän univormun, jolla ovet avautuvat ja asiat helpottuvat, mutta Saz ei aivan täysin ehkä ymmärrä kaikkea sitä, mitä univormuun liittyy. Saz joutuu myös kohtaamaan ennakkoluulonsa: hän vihaa Kuiluja hallitsevia Koneita, mutta Ammabarista Koneet ja Kuilut nähdäänkin pelastajina. Mikä on se tulevaisuus, jonka puolesta Saz haluaa taistella?
Kuten Linnunsitoja, Vedenkehrääjäkin on lyhyt kirja, joka ei turhia selittele. Lukija heitetään maailmaan ja hänelle kerrotaan tarina ja sillä hyvä. Jonkun verran iloa on siitä, jos on Linnunsitojan lukenut ennen Vedenkehrääjää.