Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirjan roadmovie-tyylinen alku on erinomainen, mutta loppu taas hieman töksähtävä. Siihen väliin mahtuu monenlaisia tapahtumia – ja etenkin vettä.
Padot vesineen ovat Luulajan asukkaille tuttuja. Ihminen on pitänyt patojen avulla vettä kurissa, mutta eräänä päivänä renki muuttuu isännäksi. Voimalaitosten patoturvallisuus on ollut Ruotsissa paljon esillä, ja Suomestakin löytyy kirjan teemaa löyhästi hipova, surullisen kuuluisa Talvivaaran tapaus.
Veden viemää ottaa kantaa ympäristöasioihin, mutta kertoo kuitenkin enemmän ihmisistä ääritilanteessa. Pato murtuu sekä sananmukaisesti että ihmisten elämässä. Jotkut osaavat pelätä ajoissa ja toimia, kun taas toiset lamaantuvat täysin. Pidin siitä, että ihminen vastaan luonto -asetelmaa ei ole, vaan romaanin henkilöt kuin tietävät, että syy tapahtumiin ei ole vesi, vaan ihminen itse.
Mikael Niemi on valinnut haastavan kerrontatyylin, jossa päähenkilö vaihtuu luvusta toiseen. Tämä ei haittaa muuten, mutta jotkut henkilöt jäävät toisten paitsioon – etenkään taidemaalauskurssin rooli kokonaisuudessaan ei aukea.
Veden viemää tarjoaa muutamia herkullisia yksityiskohtaisia kuvauksia, kuten Saabinsa huumassa olevan Adolf Pavvalin tai helikopterilentäjä Vincentin ristiriitaisuuden. Populaarimusiikkia Vittulajänkältä ja Mies joka kuoli kuin lohi ovat kuitenkin nostaneet Niemen teosten kohdalla riman sen verran korkealle, että niiden tasolle teos ei aivan yllä.
