Kun Suomi itsenäistyi, eivät kaikki olleet uusista rajoista aivan innoissaan. Toisaalta oli Suur-Suomi-aatteen innoittama Aunuksen retkikunta, joka lähti vapauttamaan heimoveljiä Vienasta asti (surkeasti epäonnistuen), toisaalta taas oli vihainen metsäyhtiö, jonka jo valmiiksi hakkaamat tukit jäivät satimeen Venäjän puolelle. Näitä tukkeja vapauttamaan värvätään nuori ylioppilas Yrjö Pihlava Porin Reposaaresta. Yrjö olisi nimellisesti apulaistyönjohtaja, mutta hänelle annetaan valtuudet tarvittaessa jopa syrjäyttää epäpäteväksi epäilty työnjohtaja Saari. Matka uittopaikoille on raskas, mutta vasta paikan päällä Yrjölle valkenee, millaiseen soppaan on lusikkansa työntänyt. Matka kotiin sotatantereiden välistä on äärimmäisen raskas ja vaarallinen.
Jari Järvelän uittoromaani Veden paino kertoo kappaleen Suomen historiaa vuodelta 1919. Samalla siinä tutkitaan teoriaa ja ihanteita täynnä olevan nuoren miehen lapsuuden lopullista päätöstä, pelkojen ja painajaisten kohtaamista silmästä silmään. Sekalaisesta seurakunnasta koostuvan uittosakin kanssa pärjääminen on vielä laskettava helpoksi siihen verrattuna, mitä joen varsi tuo tullessaan.
Järvelä menee taitavasti nuoren miehen pään sisään. Intensiivisessä ja ajoittain hyvin väkivaltaisessakin kuvauksessa toiminta ja psykologia vuorottelevat, kun Yrjö koettaa pitää hermonsa kasassa vaikeuksissa. Kirjan alkupuolella kerronta toi mieleen Joni Skiftesvikin, mutta mitä pidemmälle uitto eteni, sitä enemmän vallan saivat Joseph Conradin tyyliset hourekuvat. Järvelän ominta kerrontatapaa edustavat sähäkät toimintakohtaukset, joissa yllätyksellisyys, katkonaisuus ja tietty poukkoilu pitävät lukijan tarkkaavaisena. Kohtauksen iso linja pitää lukea tavallaan rivien välistä, mutta niinhän tilanteet todellisuudessakin menevät: ei kesken toiminnan ole aikaa selittelyyn!
Veden paino on hieno romaani, jota ei ehkä ihan heikkohermoisimmille kannata suositella. Muille kylläkin.