Esa Juntunen: Vaurastu viisasti : rahataidot haltuun

Vaurastu viisaasti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomesta löytyy loputtomasti opettavaisia rahatarinoita, mutta kuulemme niitä vain harvoin. Rahapuhe ei ole avointa, ja niin rikastumiseen kuin köyhtymiseen liittyy edelleen stigma ja häpeä. Miten duunareista sitten tulee miljonäärejä ja miljonääreistä vähätuloisia? Raha on tasa-arvoista, ja kaikilla on samat mahdollisuudet oppia käyttämään sitä.

Oman talouden hallinta ja vaurastuminen ovat valitettavan harvoin esillä julkisuudessa tavalla, joka ei leimaa negatiivisesti vaurastumiseen pyrkivää ja jossa vaurastuminen esitetään mahdolliseksi kenelle hyvänsä tulo- ja varallisuustasosta riippumatta. Talousbloggari Esa Juntunen on vuosikymmenen ajan lähestynyt Omavaraisuushaaste-blogissaan arkipäivän vaurastumista yleisiä talousilmiöitä tarkastellen sekä vahvasti omaan henkilökohtaiseen talouteensa ja sen kehitykseen tukeutuen. Vaurastu viisaasti : rahataidot haltuun on helposti luettava ja napakka kokonaisuus, johon Jantunen on tiivistänyt opit, jotka hän on vuosien varrella useissa blogikirjoituksissa lukijoilleen välittänyt.

Vaurastu viisaasti alkaa perusasioista eli rahasta yleisesti ja sen merkityksestä meidän elämissämme, sekä siitä miten raha yhtäältä tulee rahan luokse (ympärillämme olevien ihmisten vaikutus) ja toisaalta kuinka rahalla on iso vaikutus kaikkiin läheisiin ihmissuhteisiimme. Yleisen tason rahapuheen jälkeen Juntunen käy yksityiskohtaisesti läpi ensin sen miksi ja millaisin käytännöllisin keinoin voimme kuluttaa vähemmän, millainen velka on hyvää velkaa, miten voimme tienata enemmän ja lopuksi miten sijoittaa mahdollisimman yksinkertaisesti ja säännöllisesti saavuttaen parhaan mahdollisen tuoton sijoituksellemme pitkällä aikavälillä.

Juntunen keskittyy erityisesti keinoihin, joilla jokainen kykenee ottamaan oman kuukausittaisen rahan kuluttamisen paremmin haltuun niin, että elämänlaadun näkökulmasta välttämättömät hankinnat tehdään kuten aina, mutta silti kuukausittain rahaa jää säästöön sijoitettavaksi. Kulutuksen lisäksi kirjassa käydään erityisen kattavasti läpi tavat kasvattaa kuukausiansioita esimerkiksi omaa osaamista paremmin hyödyntämällä tai keinoilla, joilla palkkaa pystyy pyytämään korkeammaksi. Pienempi kulutus ja isommat tulot ovat ratkaisevia vaurastumisessa ja siksi on hyvin perusteltua paneutua niihin erityisellä huolella. Vaurastuminen esitetään valitettavan usein pelkän aktiivisen sijoittamisen lopputuloksena ja siksi arvostan Juntusen tapaa pelkistää sijoittaminen muutamaan kriittiseen elementtiin, joita säännöllisesti toistetaan mahdollisimman pitkän aikaa ja muutoin vaurastumisessa keskitytään kulutukseen ja ansioiden kasvattamiseen.

Vaurastu viisaasti : rahataidot haltuun on erinomainen teos arkipäivän vaurastumiseen pyrkiville, josta riitti paljon inspiraatiota jopa keski-iän ja pitkän työkokemuksen saavuttaneelle kirjavinkkaajalle. Kirjan otollisin kohderyhmä lienee kuitenkin nuoret aikuiset, joille työnhakuun, cv:n kirjoittamiseen ja uralla etenemiseen liittyvät vinkit ovat akuutisti ajankohtaisia ja omat rahataidot ovat vasta kehityskaarensa alkupäässä.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 334 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...