Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun kuuluisat komisariot van Veeteren ja Gunnar Barbarotti kohtaavat, ei tuloksena voi olla muuta kuin parhautta, jos nyt tällainen nykyajan ärsyttävähkö ilmaus sallitaan; tuntuu vain kovin vaikealta antaa tälle romaanille arvosanaa muullakaan tavoin. Kirjailija Håkan Nesseriltä on julkaistu suomeksi van Veeteren- ja Barbarotti-sarjojen jälkeen muutama hieman erilainen kirja, viimeksi mainio kertomuskokoelma Café Intrigo, mutta niinpä vain taisivat vanhat herrat vielä alkaa kummitella hänen mielessään.
Vasenkätisten seura -romaanissa kulkee kolme aikatasoa, ensimmäisenä 1950- ja 1960-luvuille sijoittuva tapahtumasarja koululaisista, jotka vasenkätisyytensä tuomiin haittoihin kyllästyneenä muodostavat ihan perinteisen salaseuran toimihenkilöineen ja verivaloineen. Seuraan liittyy aikojen saatossa lisääkin henkilöitä, kuka enemmän ulko- tai sisäjäsenenä.
Seuraava ajanjakso tapahtuu 1990-luvun alussa, jolloin seuran jäsenet kutsutaan koolle toivottavasti iloiseen jälleennäkemiseen, joka päättyykin sitten vallan onnettomasti. Karmealle rikokselle löydetään kuitenkin melko varma tekijä, joka kuitenkin on hävinnyt jäljettömiin. Poliisit, heidän joukossaan myös vanha tuttumme komisario van Veeteren, sulkevat tapauksen.
Vuonna 2012 kaikki leviää alkutekijöihinsä ja kun rikosten juonet polveilevat Ruotsiin saakka, tulee mukaan myös toinen vanha tuttu eli tietenkin Gunnar Barbarotti. Jos näin viisaat ja hyvän intuition omaavat päät kokoontuvat yhteen, eivät monimutkaisimmatkaan rikokset ole enää mahdottomia selvittää.
Kuten sanottu, tämä kirja oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ikääntyvät komisariot puolisoineen oli kuvattu mehukkaasti, pienellä salavihkaisella huumorilla, suurella ihmistuntemuksella ja empaattisella lämmöllä. Mutta ymmärrystä liikeni myös muille henkilöille.
Nesser on taitava, moniuloitteinen kuvaaja paitsi ihmisten myös miljöiden suhteen: hän rakentaa vaivattoman tuntuisesti kokonaisia maailmoita lukijan nautittavaksi. Hänelle ei ole väliä, ovatko romaanin tapahtumapaikat kuviteltuja vai aitoja, niiden kuvaus on yhtäkaikki uskottavaa hienoine nyansseineen. Jos nyt itse rikosjuoni olikin jonkin verran ennalta arvattava, ei sitä silti malttanut olla lukematta melkein hengästyneenä loppuun asti. Kannattaa lukea ja elää mukana!
