Tuomas Vimma kuuluu lempikirjailijoihini, koska hän kykenee aina yllättämään ja kieli on juuri sitä, mitä sielu ja mieli kaipaavat. Älykästä, omintakeista ja sellaista nautittavaa.
Kun hänen vaimonsa pääsi opiskelemaan Pariisiin, herra lähti mukaan. Aluksi olisi voinut kuvitella, että vain koiraa ulkoiluttamaan ja juustoja maistelemaan, mutta hah, olisihan se pitänyt arvata, mitä se poikii! Ihan mieletön opus – Vasen ranta.
Pariisi esittäytyy, mutta ei nyt ihan romanttisimmassa valossa, sillä vaikka ollaankin Seinen varrella, ja peräti jokilaivalla, niin pah, pommi-isku pilaa senkin idyllin. Sen jälkeen sitä mennäänkin sellaista haipakkaa, että oikein meinasi matkalla happi loppua.
Maxime Leroy on valokuvaaja, joka saa kameraansa kuvan, jota ei olisi pitänyt saada tai sitten piti. Kuvan oton jälkeen koko maailma muuttuu. Tulevat kuvioihin Katariina ja Camille.
Katariina on suomalainen, mutta asuu Australiassa ja joutuu tulemaan Pariisiin, koska sisarensa Kristiina oli kuollut pommi-iskussa. Camille sen sijaan on Maximen ”tapaus” ja mukana kuin peräpukama.
Tämä trilleri-trio joutuu sitten sellaisiin seikkailuihin, että kyllä välillä pukkasi happi loppumaan. Pariisin katakombeissa ja viemäreissä käyneenä oli suorastaan hiuksia nostattavaa kaikki se, mitä siellä tapahtui. En ehkä halua mennä sinne enää uudestaan.
Juuri kun ajattelee, että olisi hengähdystauko, niin sitten sitä ollaankin jo vanhassa linnassa, missä on korsikalainen vastaanotto, joka ei ole järin juurin lämmin. Loppurutistus on verinen ja kyllä sitä huokaisee syvään, kun kirja loppuu ja havahtuu omalta sohvalta ja tajuaa, että kaikki on ihan hyvin.
Niin, että Tuomas Vimman vimma on vinhaa!