Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Paikka kaikelle, kaikki paikalleen”, sanottiin ennen vanhaan, kun nykyinen kodin tavaroiden määrä oli varmastikin vain murto-osan verran nykyisestä; nythän keskimääräisessä länsimaisessa kodissa lienee tuhansia esineitä, kun kaikki vaatteet, huonekalut, kirjat, elektroniikka, koriste-esineet ja muut vastaavat lasketaan yhteen. Tavaroiden ylivallan vähentämisestä on puhuttu ja kirjoitettu moneen otteeseen. Olemme nähneet varottavia esimerkkejä hamstraajien tavaroita ja likaa pursuavista kodeista tositelevision ohjelmissa. Meille on neuvottu japanilaista konmarittamista kehittäjänsä Marie Kondon kirjoissa, joissa neuvotaan heittämään armottomasti menemään kaikki sellainen, joka ei tuota omistajalleen iloa. Ruotsalainen Margareta Magnusson on opettanut vanhempia ihmisiä tekemään kuolinsiivousta, ettei perikunnalle jäisi liian paljon mylläämistä kuolinpesän tavaroiden parissa.
Entä sitten tämä uusi Ilana Aallon kirja? Kun tutkin vanhoja kirjavinkkejä, löysin Aallon kirjoittaman 2017 ilmestyneen teoksen, jonka nimi oli, kappas vain, Paikka kaikelle. Siinä ei kuitenkaan annettu etusormi pystyssä ankaria neuvoja, vaan puhuttiin mielenkiintoisesti esimerkiksi tavaramäärien ja kodin järjestyksen kulttuurihistoriasta ja sosiologiasta. Mutta nyt Aalto lähtee liikkeelle vielä armollisemmin. Hän ei ehdota suursiivouksia tai kokonaisten vaatekomeroiden tai eteisten tai kotihäpeää aiheuttavien olohuoneiden läpikäymistä ja niiden tavaroiden karsimista kerralla. Nyt lähdetään liikkeelle vartista, lyhyestä ajasta joka päivä, jolloin keskitytään yhteen rajattuun kokonaisuuteen ja karsitaan turhat tavarat eri tyyppisiin kierrätyksiin.
Varttiko vain, mitä siinä ehtii, miten yleinen kaaos kesytetään 15 minuutissa? Aalto muistuttaa, että ”kun etenee vartin päivässä, tulee vuodessa järjestäneeksi noin 90 tuntia. Se tekee enemmän kuin kaksi kokonaista työviikkoa.” Perusohjeena toimii siis se, ettei tarvitse tehdä paljon kerrallaan, vain vähän usein, koska monia kohteita on järjesteltävä enemmän kuin kerran. Joten kun lähtee yhden sukkalaatikon kimppuun, kannattaa panna ajastin soimaan vartin päästä. Jos on silloin päässyt hyvään flow-tilaan, niin mikäs siinä sitten jatkaessa, mutta armollisuus itseä kohtaan on tärkeää, jotta työstä ylipäänsä tulee mitään.
Aallon kirja etenee mielenkiintoisella tavalla huoneesta ja kohteesta toiseen. On keittiö ruoka- ja jääkaappeineen, makuuhuone, eteinen, joka onkin monen kompastuskivi. Ja sitten ovat ne erinäisten pikkutavaroiden säilytyspaikat – ruuvien, kolikoiden, avaimien, kynien, heijastimien – joita kirjoittaja kutsuu osuvasti miljoonalaatikoiksi. Entä oletteko kuulleet, että ”parittomat sukat muuttuvat yön aikana muovirasioiden kansiksi, jotka eivät sovi yhteenkään kotoa löytyvään rasiaan?” Huumori onkin tarpeellista, vaikka asia olisi vakava.
Mielestäni kirjan tärkeimpiä anteja oli kuitenkin se, että parhaiten kodin kaaosta ja tavaroiden ylivaltaa voi vastustaa olemalla hankkimatta mitään. Meille länsimaisille ihmisille se lienee mahdollista jopa ruokakaapin suhteen, millä ei suinkaan tarkoiteta dieettiä, vaan kolmannen samanlaisen maustepussin ostoa, koska asiaa ei ole tarkistettu kauppaan lähtiessä. Lisäksi kirja korostaa kierrätystä kaikkeen karsittavaan tavaraan: myyntiin, lahjoitettavaksi, jätteiden kierrätyslaatikoihin.
Vartin voima oli kiinnostavaa luettavaa, vaikken olekaan varsinainen kotitalousihminen. Kirjan sanoma koskettaa muutenkin. Aallon ote ei todellakaan ole syyllistävä vaan armollinen; hän on varmaankin nähnyt työssään niin monenlaisia koteja, ettei hätkähdä pienistä. Aivan erityisiä minimalisteja Vartin voima ei ehkä koske, mutta meitä muita sitäkin enemmän.
