Robert Crais: Vartija

Vartija

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Joe Pike on aivan sattumalta lähistöllä, kun kaksi latinojengin jäsentä näyttää menevän pahoin aikein pieneen voileipäpuotiin. Hän taltuttaa uhkailijat, mutta jälki on silti hieman veristä. Dru, puodin apulainen, on järkyttynyt ja hänen setänsä, puotia pitävä Wilson joutuu tikattavaksi. Dru on erittäin viehättävä nuori nainen, joten Pike lupautuu pitämään heitä silmällä. Eikä aivan suotta – seuraavaksi puotiin on tyhjennetty teurasjätteitä. Pike ottaa yhteyttä jengin johtajaan, joka määrää puodin jätettäväksi rauhaan. Silti Joe saa Drulta hätäisen, kesken jäävän puhelun.

Kun hän lähtee selvittämään asioita tarkemmin, paljastuu paljon valheita ja kertomattomia totuuksia. Puodin pitäjät kertoivat lähteneensä hirmumyrsky Katarinan pakottamina New Orleansista aloittamaan uuden elämän Los Angelesissa. Harmi vaan, että tämän nimiset henkilöt ovat jo kuolleiden luettelossa. Eikä oikea henkilöllisyys suinkaan kerro, että he olisivat mitään sukua toisilleen. Joe Pike sortui kauniisiin silmiin ja uskottavaan kertomukseen. Tämäkään ei vielä lannista häntä, koska pariskunta on kadonnut odottamattomasti ja tilanne näyttää muutenkin pahalta.

Kun asiaa aletaan selvitellä perinpohjaisesti, tulevat esille vaaralliset puolet. Nyt kadonneet henkilöt ovat varastaneet bolivialaisen huumekartellin salakuljettamat dollarit. Lisäksi mukana häärii outo, tuntematon tappaja, joka on äärimmäisen vaarallinen; hän on täysin tunteeton, arvaamaton ja erittäin taitava. Lähes yhtä taitava kuin Joe Pike itse. Mukaan sotkeutuu vielä FBI, paikallinen poliisi sekä erinäisiä jengin jäseniä – valitettavasti tutkimuksesta tulee hankala, säälimätön ja kirjaimellisesti tappava. Lopulta vastakkain ovat vain kaksi yksinäistä, tappaja ja Joe Pike, mies joka jälleen kerran on pettynyt rakkauteen ja ihmisiin.

Vartija on Robert Craisilta erinomainen, koukuttava jännäri, jossa riittää monenlaisia käänteitä, vauhtia ja väkivaltaakin. Silti mukana on myös sosiaalista omaatuntoa kolkuttavia kysymyksiä, ihmissuhteita sekä erittäin hyvää ympäristökuvausta. Tämä on Craisin toinen suomennettu Joe Pike -romaani, joita tietysti odotellaan lisääkin!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...