Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Maggie O’Farrellin Varoitus tukalasta helteestä oli odotettu uutuus, sillä pidin hänen ensimmäisestä suomennetusta romaanistaan Käsi jota kerran pitelin kovasti. Ilokseni kirja ei tuottanut pettymystä, vaan oli vähintäänkin yhtä nautittava kuin edeltäjänsäkin.
Varoitus tukalasta helteestä sijoittuu vuoden 1976 Lontooseen, jossa kärvistellään helleaallon kourissa. Eräänä aamuna Robert Riordan -niminen mies kertoo vaimolleen Grettalle lähtevänsä ostamaan päivän sanomalehden, mutta ei palaakaan takaisin joka-aamuiselta lehdenostoreissultaan.
Katoamista selvittelemään saapuvat myös Grettan ja Robertin kolme lasta, joiden omat elämät ovat enemmän tai vähemmän solmussa, samoin kuin heidän keskinäiset suhteensakin. Pian vaikuttaakin siltä, että Robertin etsintä pakottaa kaikki osalliset puhdistamaan luurangot myös omista kaapeistaan. Äiti Grettakaan ei ehkä ole aivan niin tietämätön Robertin katoamisen syistä, kuin hän haluaa antaa ymmärtää. Loppujen lopuksi Robertin katoaminen jääkin romaanissa varsin pieneen sivurooliin, kun jokainen kirjan hahmoista joutuu tarkastelemaan omaa elämäänsä sellaisena kuin se on.
Varoitus tukalasta helteestä ei katoamisteemastaan huolimatta ole mikään jännitystarina, vaan perheromaani ja siinä sivussa hieman psykologinenkin romaani. Maggie O’Farrellilla onkin ilmiömäinen taito kirjoittaa henkilöhahmoistaan inhimillisiä ja samastuttavia, vaikkei heidän toimintaansa aina ymmärtäisi tai hyväksyisi. Lisäksi hän kuvaa mestarillisesti ristiriitaisia perhesuhteita ja totuttuihin tapoihin vajoamista omien perheenjäsenten kesken:
”Monica astuu ovelle ja työntää sen auki. Nauru ja puhe lakkaavat hiljaisuuden nielaisemina aivan kuten hän odottikin. Katsellessaan sisaruksiaan hän miettii, että se on suosikkilapsen roolin varjopuoli. Muut lapset pitävät häntä yhtenä ”niistä”, vanhempien leiristä tulleena vakoojana: kun he ovat yhdessä, häntä siedetään muttei koskaan oteta osaksi joukkoa.”
Varoitus tukalasta helteestä on teemastaan huolimatta tunnelmaltaan Käsi jota kerran pitelin -kirjaa kepeämpi ja sopii erinomaisesti luettavaksi helteisinä kesäpäivinä, jolloin lukija voi entistä helpommin samastua Lontoota vaivaavaan helleaaltoon ja siinä samalla eksyä pohtimaan kirjan henkilöiden perhesuhteiden ohella hieman omiaankin.
