Varma Siviä Eldenius. Tohtori matematiikasta, töissä tilastollisessa tutkimusfirmassa. Asuu lapsuudenkodissaan Eirassa, molemmat vanhemmat hiljattain kuolleet. Isä oli pappi, äiti kartanoksi haluavan talon tytär. Ei sisaruksia, ei ystäviä, ei läheisiä. Yksinäinen, ei sinkku vaan vanhapiika, kurissa kasvatettu, kuriin ja säntillisyyteen tottunut. Kaikesta päätellen melko mielenkiinnoton henkilö kaikkien mielestä, paitsi tietenkin Arne Nevanlinnan mielestä.
Varma on vuonna 1925 syntyneen Nevanlinnan kolmas romaani. Se muistuttaa edeltäjiään Mariea ja Hjalmaria monin tavoin: keskiössä on jälleen yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa ajatella ja kuvitella. Myös tyylillisesti kirjat ovat lähekkäin. Nevanlinnan pettämätön kielitaju, intellektuaalinen briljanssi ja hurjaan laukkaan paikoin lähtevä vapaasti assosioiva tarinankuljetus ovat tuttuja myös löyhästi yhteen liittyvän trilogian aiemmisa teoksista.
Erityisesti alkupuolellaan Varma suorastaan loistaa, ja ensimmäiset sata sivua edustavat suurin piirtein parasta proosaa, jota olen lukenut pitkään aikaan. Kirjan puolenvälin paikkeilla mukaan työntyvä agenttiseikkailu puolestaan menee jo täysin absurdiksi kohellukseksi, ja mikä pahinta, tarina käy epäuskottavaksi ja hieman kömpelöksi. Alusta asti Varman elämää varjostaneen Klaus Warjon roolille olisin suonut paremman ratkaisun. Nevanlinna tuntuu väsähtävän kesken parhaan kerronnan.
Joka tapauksessa Arne Nevanlinnaa on helppo suositella älykkään proosan ystäville. Trilogian kaikki romaanit ovat itsenäisiä, joten ei ole väliä, ovatko Marie ja Hjalmar tuttuja ennestään. Tuntuu siltä, että Suomessa on tällä hetkellä hyvin vähän Nevanlinnaa kiinnostavampia kirjailijoita.