Maria Autio: Varjopuutarha

Varjopuutarha

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pihla on lievästi autistinen, ehkäpä hänellä voisi sanoa olevan Aspergerin syndrooma, vaikka tätä termiä ei kirjassa missään vaiheessa käytetäkään. Hän on yliherkkä äänille ja liikkuu usein kömpelösti eikä hänellä ole juurikaan ystäviä, paitsi mielikuvitusystävä Kronos, jolle hän kirjoittaa kirjeitä. Alakoulussa Pihla käy erityisluokkaa ja hänellä on kaksimetrinen kouluavustaja Taneli, mutta lukiossa hän päätyy ihan tavalliselle luokalle. Erityisluokalla Pihla tutustui erikoiseen Matjaan, josta tuli aluksi hänen ainoa kaverinsa, mutta sitten tyttöjen tiet erkanivat palatakseen yhteen taas Pihlan lukiovuosina kohtalokkain seurauksin.

Pihlan ohella Varjopuutarha kertoo paljon myös Pihlan äidistä ja heidän välisestä suhteestaan: aikaisemmin äiti on ollut Pihlalle jokapaikan tuki ja turva, mutta sitten äidin maailmassa sattuu mullistuksia, jotka kääntävätkin heidän suhteensa hetkeksi ihan toisin. Pihlan kasvun ja kehityksen taustana romaanissa kulkee ränsistynyt puutarha, josta tuli, hyvin etäisesti tosin, mieleeni Burnettin Salainen puutarha.

Varjopuutarha on kaunis ja herkkä kirja kansikuvaansa myöten. Se kuvaa osuvasti – niin ainakin uskoisin – autistista todellisuutta. Pihla tuntee itsensä kaikkialla yksinäiseksi ja erilaiseksi. Hänen on vaikea ymmärtää ihmisten välisiä suhteita ja sosiaalisia pelejä, eikä toisten ihmisten läheisyys äitiä lukuun ottamatta ole hänelle helppoa. ”Usein haluaisin, että ympärilläni olisi kehä, jonka sisälle muut eivät saisi tulla”, Pihla pohtii. Vasta toisten autististen nuorten yhteisöstä hän löytää itsensä kaltaisia. Ehkäpä salaperäinen Kronoskin tulee vielä todeksi.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...