Odotin Maarit Verrosen uusimman olevan tulevaisuuteen sijoittuva dystopia, kuten viime aikoina, mutta Varjonainen sijoittuukin 1990-luvulle. Kirjan päähenkilö saapuu Suomeen – sattumoisin Estonian kyydissä – vailla passia, ainakaan omaa. Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa? Ei nimeä, ei omaisia, ei omaisuutta, eikä muuta tulevaisuutta kuin se, jonka itsellesi otat.
Päähenkilömme on kuitenkin kykenevä ihminen ja elämä alkaa järjestyä nopeasti. Jonkinlainen majapaikka on pian selvillä, töitäkin löytyy ja sija järjestäytyneestä yhteiskunnasta.
Aivan ongelmitta sopeutuminen yhteiskuntaa ei kuitenkaan käy. Varjonainen joutuu varastamaan itselleen identiteetin saadakseen henkilöllisyyden. Identiteettivarkaus käy kätevästi, mutta tuo elämään kevyttä vaaran tuntua – aina joutuu pelkäämään, jääkö valheista kiinni.
Varjonaisen lajityyppinä on lähinnä veijariromaani, tosin genreen kuuluvaa satiiria tästä ei löydä, eikä tämä veijari pysy lain kaidalla puolella. Yhteiskunnan reunalla roikkuvan naisen tarina on kuitenkin kiehtova selviytymistarina, jossa kieputetaan turvaverkkoa valheista ja toivotaan, ettei verkko ala purkautua liian nopeasti. Kiehtova kirja!