Jos nainen marginaalissa jaksaa vielä aiheena kiinnostaa, Heli Slungan Varjomadonna on syytä lisätä lukulistalle. Vaikka Slunga käsittelee tuttuja teemoja, on hänen runoäänessään kieltämättä sellaista karheutta, rehellisyyttä ja voimaa, joka sytyttää.
Runokokoelma kuvaa naisen kohtaamisia ympäröivän maailman, ihmisten ja yhteiskunnan kanssa. Runot huokuvat pimeää ja kylmää, pohjoisen maisemia. Tapahtumamiljöönä ovat esimerkiksi asemat, odotussalit, hotellit, vieraat sängyt. Nainen katsoo itseään ja maailmaa vierain silmin, aina ulkopuolisena ja yksinäisenä. Hän kuulee ilotulituksen kaukaa, saapuu suljettuun huvipuistoon.
Runojen nainen näyttäytyy halkinaisena, auki viillettynä ja silti tuntemattomana jopa itselleen. Hän tavoittelee yhteyttä ympäristöönsä, mutta löytää itsensä noiden kurotusten jälkeen entistä yksinäisempänä ja ulkopuolisempana. Slungan madonnat eivät tyydy sovinnaiseen. He ovat prinsessoja, jotka eivät oikein mahdu lasikenkiinsä. He ovat huoria, joilla on menneisyys, toiveita ja unelmia.
Humalassa olen balettitanssijatar,
joutsen löytämässä siivilleen,ja sinulla on tarpeeksi käteistä
hempukanvartalooni halvoissa vaatteissa.
Slungan nainen on madonna varjoissa kahdellakin tapaa. Toisaalta hän on syrjään sysätty, sivujen laidalla ja rivien välissä. Mutta toisaalta tuntematon nainen on vieras elämänmuoto, arvaamaton, kenties vaarallinenkin.
Varjomadonnan runot on kirjoitettu liiallisia kielellisiä koukeroita säästellen. Ne pyrkivät tavoittamaan asian ytimen. Konstailematon ääni puhuu suoraan lukijalle ja tarjoaa otteita jokanaisen elämäkerrasta. Runoääni on itsevarma kertoja, joka ei tyydy pysymään osoitetulla paikallaan sivun laidassa, vaan täyttää sivut riveillä, jotka eivät horju.