Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Varjolilja on toinen osa Saarimurhat -sarjasta, jossa kerrotaan poliisipari Hanna Dunckerista ja Erik Lindgrenistä. Hannasta kerrotaan sarjan ensimmäisessä osassa Yölaulaja, että hän on palannut Tukholmasta takaisin kotiseudulleen Öölantiin, jossa hänelle on vuosia sitten tapahtunut perin ikävä asia: hänen edesmennyt isänsä on syyllistynyt vakavaan pahoinpitelyyn ja murhapolttoon. Tämä tapaus kummittelee yhä Hannan mielessä.
Tällä kertaa kyse on kiinteistönvälittäjä Thomas Ahlströmistä, joka on kadonnut perheen pienen pojan Hugon kanssa. Sittemmin Thomas löydetään murhattuna, mutta mihin pieni Hugo on joutunut? Häntä etsivät sekä poliisit että suuret vapaaehtoisjoukot, mutta tuloksetta. Aika kuluu, ja mahdollisuudet Hugon löytämiseksi elossa huononevat hetki hetkeltä. Romaanissa esitellään lukuisia henkilöitä, joilla saattaa olla osuutta näihin murheellisiin tapahtumiin: Thomasin työtoverit kiinteistötoimistosta, hänen lapsuudenystävänsä Mille ja syömishäiriöinen Lykke, jonka rooli kirjassa on aluksi tuntematon.
Samaan aikaan Hanna joutuu edelleen kohtaamaan myös menneisyytensä haamuja eli isänsä veritekoa. Hän puhuu isän ystävän Gunnarin kanssa, ja tämä antaa hänelle pienen palan tietoa tapauksesta, mutta se johtaa Hannan vain uusien kysymysten ääreen. Joku nimittäin selvästi vainoaa häntä vaikkapa lähettämällä ilkeitä sähköposteja esimiehelle. Onneksi pitkään sinkkuna ollut Hanna saa kokea myös aivan uudenlaisia orastavia tunteita.
Eihän tämä hassumpi dekkari ollut, joskaan ei ihan sitä mieleenjäävintä huipputasoa. Juonenkuljetus toimi kuitenkin ihan hyvin, ja loppuun jäi mukava koukku, joka houkuttelee lukemaan sarjaa edelleenkin. Jäin myös mietteissäni vertaamaan tätä sarjan ensimmäiseen osaan, joka tuntui olevan selvästikin parempi. Mahtaako Johanna Mo pystyä rakentamaan usean romaanin tasaisen jatkumon? Sehän jää nähtäväksi, mutta lievä uteliaisuus kirjan henkilöiden myöhemmistä vaiheista taitaa saada minut tulevaisuudessa tarttumaan uusiinkin osiin.
Lievä miinus romaanille tulee myös useista painovirheistä ja kieliopin onnahduksista; lisäksi jotkut suomennosratkaisut saivat minut hieman kohottamaan kulmiani, olkoonkin että Kristiina Vaaran käännös on kokonaisuudessaan soljuvaa ja joutuisasti luettavaa.
