Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Poikkeuksellinen aihe ja uusi maa kirjalliselle kartalle ovat aina hyviä syitä tarttua kirjaan. Niin oli Varjokuninkaan kohdalla: tämän kirjan luettuani saan rastittaa Etiopian listalta. Etiopialaisen Maaza Mengisten kirjoittama teos sijoittuu 1930-luvulle, toiseen Italian ja Etiopian väliseen sotaan. Tämä vuosina 1935–1937 käyty sota oli yksi toisen maailmansodan alkusoitoista ja johti Etiopian miehitykseen, tosin vain muutamaksi vuodeksi.
Varjokuningas tarkastelee sotaa pienestä näkökulmasta, vaikka yhtenä näkökulmahenkilönä kirjassa esiintyykin itse keisari Haile Selassie. Pääpaino on kuitenkin muualla. Pääosassa on orpo piika Hirut, joka elää armeijan upseerin Kidanen taloudessa eikä omista muuta kuin isänsä vanhan kiväärin. Wujigra eli ranskalainen Fusil Gras -kivääri on Hirutin isän perintöä, edellisestä Etiopian ja Italian vastaisesta sodasta 1800-luvun puolelta. Hirut joutuu kuitenkin luopumaan kivääristään, kun talon emäntä Aster sen löytää ja kaikki aseet kerätään Etiopian armeijan tarpeisiin.
Italialaiset hyökkäävät, sota leviää ja keisari Haile Selassiekin pakenee maasta Britanniaan. Kidanen, Asterin ja Hirutin välillä on monensuuntaisia jännitteitä. Kun sota sitä vaatii, Aster vie naisetkin mukaan sotimaan, vaikka Kidane haluaisi nähdä naiset vain tukitehtävissä järjestämässä ruokaa ja hoitamassa haavoittuneita.
Italialaisen näkökulman romaaniin tuo italialaisen osaston komentaja, eversti Carlo Fucelli, ja erityisesti tämän alainen Ettore Navarra, valokuvaaja. Ettorella on omat jännitteensä: kirjeyhteys vanhempiin on hauras ja juutalainen tausta – vaikka perhe ateisteja onkin – on Mussolinin Italiassakin jatkuvasti vaarallisempi asia. Kirjeet isältä ja etenkin kaikki se, mitä isä ei kirjeissään kerro, piinaa Ettorea.
Yhtenä Italiaa ja Etiopiaa yhdistävänä teemana keisari kuuntelee jatkuvasti Verdin oopperaa Aidaa, jossa Aida on Egyptissä vankina oleva etiopialainen prinsessa – vahvaa symboliikkaa, siis. Oopperamainen kuorokin poikkeaa välillä lausumassa sanansa. Pieni anakronismi tässä muuten; jossain kohtaa mainitaan keisarin kuuntelevan vinyyliä, vaan vuoden 1928 Aida-levytys oli iso laatikollinen savikiekkoja. Aidan tarinassa petollinen etiopialaisprinsessa hylkää kotimaansa rakkauden vuoksi; toisaalta keisari näkee Aidassa heijastuksen tyttärestään Zenebworkista, jonka keisari joutui naittamaan julmalle aviomiehelle sukujen yhdistämiseksi. Myös Aster on naitettu Kidanelle tietyllä tapaa väkivalloin. Se, miten miehet kohtelevat naisia ja miten sodassa naiset saavat huomata, että miehetkin murtuvat, on toistuva teema Varjokuninkaassa.
Varjokuningas on vaikuttava teos heikosti tunnetusta aiheesta. Koin Mengisten tyylin vähän raskaaksi lukea, vaihtelevat näkökulmat tekivät kirjasta työlään, samoin laiska välimerkkien käyttö. Takakansi kehuu tätä vahvaksi lukuromaaniksi, mutta siihen kehuun kaipaisin hieman sujuvampaa etenemistä. Tarina kuitenkin palkitsee.
Kuolleet liikehtivät kannen alla. Vaikka kuinka pitkään Hirutin raivo on saanut heidät vuoroin nousemaan ja vuoroin kaatumaan, ja raivo on vaihtunut halvaannuttavaan häpeään. Nyt kuolleet sanovat sen, minkä hän jo tietää:
Maan todellinen keisari viljelee pientä maatilkkua Hirutin naapurissa. Miehen päässä ei ole koskaan ollut kruunua ja hän elää yksin vailla vihollisia. Tuo hiljainen mies johti kerran Etiopian kansaa teräspetoa vastaan ja Hirut oli hänen luotetuin sotilaansa, varjokuninkaan ylpeä vartija. Kerro heille, Hirut. Nyt on oikea hetki jos koskaan.
