Perheetön vanha mies löytyy kotoaan vuoteeseensa kuolleena. Rutiininomaisessa ruumiinavauksessa käy ilmi, että vanhus onkin joutunut henkirikoksen uhriksi. Yhtään järkevää johtolankaa ei ole, eikä Reykjavikin poliisin resursseista irtoa oikeastaan mitään asian hyväksi. Kuitenkin eläköitynyt poliisietsivä Konrað alkaa paremman tekemisen puutteessa tutkia tapausta. Konrað huomaa, että rikoksen juuret taitavatkin ulottua 70 vuoden taakse, Normandian maihinnousua edeltäneeseen liittoutuneiden sodanaikaiseen miehitykseen Islannissa. Kaupungilla tapahtui silloin nuoren tytön surma, jonka selvittelyssä nyt surmatulla vanhuksella oli keskeinen rooli. Eikä siinä vielä kaikki: tapaus on ilmeisesti sukua myös toiselle, kokonaan selvittämättä jääneelle historialliselle rikokselle.
Varjojen kujat on 12. suomennettu Arnaldur Indriðasonin dekkari. Hän on Islannin suosituin kirjailija ja moneen kertaan kansainvälisesti palkittu. Varjojen kujat on siinä mielessä erilainen kuin muut hänen teoksensa, että nyt päärooliin astelevat kokonaan uudet päähenkilöt. Mutta muutoin se on perusvarmaa Arnaldur-laatua: hiljainen, apeatunnelmainen, mutta jännittävä. Arnaldur osaa kertoa kahden aikatason tapahtumat loogisesti limittäin. Mukaan otettu lievä mystinen elementti meedioineen ja kansantarujen piilokansoineen ei häiritse, vaan tukee kerrontaa.
Arnaldur eksyy silloin tällöin vähäksi aikaa kuvailemaan Islannin paikkoja ja luontoa. Se on vähän kaksiteräinen miekka: toisaalta tarinan voisi kertoa suoremminkin, mutta toisaalta ainakin meikäläisen se saa kaipaamaan uudestaan Islantiin. Hyödynnetäänköhän Islannissa Arnaldurin suosiota teemamatkailun muodossa?
Varjojen kujat on laadukas jännäri. Jos Islanti kiehtoo, on Arnaldur Indriðason aina vinkin arvoinen. Tästä kirjasta voi myös aivan hyvin aloittaa Arnaldurin tuotantoon tutustumisen, 11 aiempaa käännöstä kannattaa kyllä kuitenkin kahlata ainakin suunnilleen järjestyksessä läpi.