Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
En ole aikaisemmin lukenut mitään kirjailija Pirjo Tuomisen huomattavan laajasta tuotannosta, ja niinpä leskirouva Mailis Sarkakin oli minulle täysin uusi tuttavuus. Kirjan liepeessä Varjo vierellä käy -romaanin kerrotaan olevan jo viides osa kyseisen rouvan seikkailuista, ja ilmeisesti ne päättyvätkin tähän tarinaan.
Mailis Sarka on siis päälle seitsemänkymppinen leskirouva ja muotokuvamaalari. Hänen ystävänsä Ollin vaimo on muutama vuosi sitten kuollut Alzheimerin tautiin, mutta Olli on jäänyt epäilemään, että kuolemassa oli jotain hämärää. Sittemmin myös muutama muu varakas vanhus on kuollut epäselvissä olosuhteissa, ja heidän omaisuuttaankin on joutunut hukkateille. Kuolemat on kuitenkin kuitattu sillä, että vanhukset itse ovat sekoittaneet lääkityksiään ja ottaneet lääkkeitään yhdessä alkoholin kanssa. Mailis on ollut Ollin tukena tämän surussa, ja hänkin alkaa epäillä tapahtumien kulkua.
Samaan aikaan Mailis joutuu auttamaan toisen ystävänsä Harryn toimia taidemuseon perustamisen tiimoilla, kun tämä pyytää häntä avustamaan museon johtajan valinnassa.
Jos suorasukaisia ollaan, ja miksipä ei oltaisi, niin tämä kirja oli minusta köykäinen sekä juonenkäsittelyltään että henkilöhahmoiltaan. Minun mieleeni ovat kovastikin rosoisemmat dekkarit; porvariston hillitty charmi -tyyppiset tarinat saattavat mennä, jos niissä sattuu olemaan agathamaista kepeän ironista ja älykästä tyyliä, mutta Varjo vierellä käy ei yltänyt sellaiseen.
Henkilöt olivat kyllä yhtä yläluokkaisia kuin tämän kuuluisamman murharouvan kirjoissa, mutta rikosjuoni, jossa sinänsä olisi ollut aineksia enempäänkin, jää aika löyhäksi. Halusin kuitenkin ottaa Tuomisen kirjan mukaan arvosteltaviin, koska olen ymmärtänyt, että monet lukijat kaipaavat sellaisia dekkareita, joissa ei kuvata julmaa väkivaltaa tai muitakaan elämän nurjempia puolia, ja sellaisen lukutoiveen Varjo vierellä käy kyllä täyttää. Se on puhdasveristä viihdettä, ja viihteellekin on paikkansa.
