Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Luin tovi sitten Inger Frimanssonin jännitysromaanin Hyvää yötä, rakkaani, ja tämä Varjo vedessä -kirja on takakansitekstin mukaan itsenäinen jatko sille. Koska olen pitänyt kovasti lukemistani Frimanssonin kirjoista, päätin olla perusteellinen ja käydä läpi koko sarjan, jolle nyt vuonna 2022 on ilmestynyt viimeisin osa. Kovin vauhdikkaasti Frimansson ei siis ole sarjaa kirjoittanut, kun ensimmäinen osakin ilmestyi jo vuonna 1999.
Jotta en liikaa spoilaisi ensimmäisen osan tapahtumia, on hyvin hankala kuvailla kovin laajasti Varjo vedessä -romaanin juonta. Sanotaan kuitenkin niin, että päähenkilö, viisikymppinen perijä Justine, teki kuusi vuotta sitten murhan, jonka kohteeksi joutui hänen lapsuusaikojensa kiusaaja ja jonka hän suoritti ovelasti jäämättä kiinni.
Asia ei kuitenkaan ole jättänyt häntä rauhaan ja kaikista eniten se tietysti painaa uhrin omaisia ja ystäviä, joista eräs päättää vielä saada Justinen tilille. Myöskään poliisi ei ole unohtanut asiaa. Nyt Justine elää muuten aika rauhallista elämää, hän on kostonsa kostanut, ja hänen kuvioihinsa on tullut jo edellisestä kirjasta tutuksi tullut yöportieeri Hans Peter. Lisäksi kirjassa saavat tilaa Hans Peterin työtoveri, kreikkalaissyntyinen siivooja Ariadne avio-ongelmineen sekä Justinen Malesian-retken oppaan Nathanin kapinallinen poika Micke.
Kirjan tapahtumat eivät oikeastaan vyöry päälle, ne valuvat hitaasti mutta pahaa lopputulosta enteillen. Justine lemmikkilintuineen ei ole sinänsä mikään kovin miellyttävä hahmo; ei ihme, että hänen miesystävänsä ajattelee:
”Justine oli ihana toveri ja rakastaja. Mutta hänessä oli myös toisenlainen puoli, kuin syvä musta aukko hänen psyykessään. Kraatteri. Hän paljasti sen varsin pian. Varoittaakseen, antaakseen mahdollisuuden paeta.”
Justine ei ole siis lukijan silmissä kovin rakastettava, mutta hän on mielenkiintoinen ja hänen toiminnassaan on jotain syvästi ymmärrettävää, niin karuja ovat hänen kokemuksensa. On taas sitten aivan eri asia, ovatko hänen tekonsa hyväksyttäviä. Frimanssonin teksti jotenkin antaa käsittää, ettei kirjailija edes etsi päähenkilölleen lukijoiden rakkautta tai hyväksyntää. Hän vain kuvaa erästä poikkeuksellisista elämänkaarta, ja lukija saa sitten asettaa sympatiansa kenelle haluaa.
Romaanin juonikuvio on samoin kuin edellisessä osassa melko hurja. Onko se sitten uskottava, on toinen kysymys, mutta Frimansson on tavattoman taitava luomaan jännitystä. Jään innolla odottamaan sarjan seuraavaa osaa.
