Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hannu Mäkelän tunnustuksellisten kirjojen ja Mutina-blogin kautta tunnen hyvin, tuntuu paikoin, jotta läpikotaisin. Niinpä turhan vaikea on lukea hänen minämuotoista dokumentaarista fiktioromaaniaan Varjo : Jeanne d’Arcin lyhyt, toiveikas elämä asettamatta Hannua itseään minäksi.
Ja kun noin on, joutuu Hannu mielessäni, eikä se minä-Varjo, pitämään näppinsä irti Jeannesta ja kiimansa kurissa, vaikka kuinka polttelisi. Lopulta kirjailija ratkaisee probleemin niin, että Varjo sulautuu ja muuttuu kokonaan Jeanneksi.
Kaikki hyvin, lopulta – vaikka rovio kutsuukin.
Lisäksi kun vielä olen lujasti oman Jeanne d’Arc -kuvani mieleeni hakannut Friedrich von Schillerin vuonna 1801 kirjoittamasta ja Toivo Lyyn vuonna 1950 vanhahtavasti suomentamasta Orleansin neitsyt runoelmasta, otti Hannu Mäkelän tarinaan pääseminen aikansa, sillä aina vaan tahtoi mieleen väkisin työntyä Schillerin tempo ja Johannaksi käännetyn Jeannen uhma:
”Sa raakaan rautaan vyötä jäsenesi
ja hennot rintas peittoon teräksen,
ei miestä lempiä saa sydämesi,
pois siitä polte mainen, syntinen . . .
Mutta kyllä tuosta poljennosta pian irtaantui ja Mäkelän tosipohjainen ’aikuissatu’ upposi mielensyövereihin siinä missä kaikki ajateltu kirjallisuus.
Ovelan, paneutuneen ja sujuvan tarinan tuo 140 kirjan kirjoittanut akateemikko on taas kerran kirjoittanut. Mukaansa syövän.
Niille, jotka sotaista jumalan lähettilästä, näkyjen näkijää, Orléansin neitsyttä eivät tunne, on kirjailija liittänyt kirjan loppuun kronologian tästä Domrémyn kylässä vuonna 1412 syntyneestä ja Rouanin kaupungissa vuonna 1431 roviolla poltetusta 18-vuotiaasta neidosta/noidasta. Ranskan vapauttajasta, joka puolentuhatta vuotta myöhemmin julistetaan autuaaksi ja 16.5.1920 pyhimykseksi.