Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kolmihenkinen perhe, Georgi, Vera ja Nina-tytär, elää Neuvostoliitossa suht turvattua elämää, asuu kommunalkassa Leningradissa, mutta Neuvostoliiton romahdettua elämältä putoaa pohja, taikka: elämä putoaa pohjalle. Inkeriläistaustaisia kun ovat, presidentti Mauno Koivisto mahdollistaa muuton Suomeen. Uusi elämänvaihe alkaa Turun Varissuolla.
Sukupolven se vähintään vie ennen kuin uuteen kulttuuriin kotiutuu ja sopeutumisvaikeudet on lähes selätetty. Nina-tytär suomalaisine miehineen ja täällä syntyvine lapsineen on ajan myötä ikään kuin yksi meistä. Isällä ja äidillä on hankalampaa. Elintasonnousu tavarataivaineen helpottaa olemista, mutta sielunikävään se ei auta, ulkopuolisuuden tunne ei hellitä. Kieli ei käänny, joten ulkona olet.
Ei äiti opi suomea Princess-teepussien aforismeista: ”Pilviä polkien auteretta ahmivat leivot nousevat.” Eikä isä senkään vertaa.
Harmi Ninan isää ja äitiä, heidän sukupolveaan, joka ”on pysähtynyt, jäänyt kyydistä, ihmettelee enää, miksi enää pitäisi olla liikkeessä”. Isä vaatiikin kesämökillään, jonka on hankkinut rannikolta:
”Tehdään kaikkea kivaa, mutta pitää puhua vain venäjää. Ei mitään suomen kieltä!”
Ninalla kieli on täysin hallinnassa. Mutta kun lapset Irma ja Pietari kutsuvat häntä joko äidiksi tai mamaksi, sillä on suuri ero:
”Äiti” ja ”Мама”, miten valtava, avaruuden äärettömyyttäkin suurempi ero sanoilla onkaan. Ninan päälle istuu sopivasti vain ”Мама”, se painuu pehmeästi rinnalle, yhdistää hänet aiempiin sukupolviin, ikivanhaan perimään. — ”Äitinä” hän tuntee vain näyttelevänsä, leikkivänsä jotakin – sana roikkuu hänen päällään kuin vääränkokoinen mekko.”
Anna Soudakovan (s. 1983) romaani on kieleltään hyvin kaunis ja hellä, niin hieno, että sen sisältökin kaikkine elämän vaikeuksineen saa kielen myötä pohjimmiltaan positiivisen latauksen. Etenkin Ninan ja Ossin ensitapaaminen otsikolla Ossi 2004 luetutti herkkyytensä vuoksi useampaan kertaan. Ja mikä eläväinen arkipäiväkuvaus kommunalkaelämästä kirjan alkujaksoissa!
Tässä on sydänjuuria repivää kirjaa kerrakseen! Vähän niin kuin aikoinaan Raisa Lardotin vepsäläistositarinassa Ripaskalinnut.