Teini-ikäinen Annika on halvaantunut ja on viettänyt koko ikänsä pyörätuolissa. Vanhemmat Aarno ja Niina ovat tyttärensä omaishoitajia ja ovat järjestelleet elämänsä tyttären hoitamisen ympärille.
Annika pystyy kommunikoimaan vain tietokoneen välityksellä, fasilitoinnin avustuksella. Tässä kohtaa lukijalla saattaa herätä epäilys: fasilitoitu kommunikaatio on erittäin epäluotettava menetelmä, joka perustuu itsepetokseen ja toiveajatteluun.
Lukija saa siis ihmetellä, voiko Annikan kertomukseen luottaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Annika alkaa viestiä isälle yhtä ja äidille toista ja perheen sisäiset suhteet ovat sekavia, tunnelma kiristyy.
Pahimmillaan Vanhan merimiehen tarina onkin kuin kauhukertomus, sen verran uhkaavaksi tunnelma kääntyy. Pienoisromaani on vaikuttava juttu, joka kuvaa hyvin omaishoitajan ahdistusta ja viestinnän epävarmuuden vanhempien välille lyömää eroa.
Kirjassa on paljon viehkosti häiriintynyttä ainesta. Takakansitekstin suhdetta romaanin tapahtumiin voi pohtia, hohtokeilaus vaikuttaa suorastaan pahaenteiseltä ja yksinkertainen lääkärikäynti voi kääntyä parilla sanalla nurinniskoin.