Kaipaus – se on se, mikä jää elinikäisestä rakkaudesta, kun puolisoa ei enää ole. Ne arkiset pikku asiat ja esineet, jotka muistuttavat pelkällä olemassaolollaan rakkaasta ihmisestä, mitä niille tekisi? Puolison vaatekaapin voi siivota ja antaa vaatteet eteenpäin, mutta miksi pesualtaan alakaapista löytyvä muki, jossain hyllynreunalla vuosikausia paikoillaan ollut lipas, miksi ne herättävät niin paljon ajatuksia ja muistoja? Täysin arkipäiväisiä, koruttomia muistoja, mutta siinä juuri pitkän rakkauden voima on: se on aina arjessa läsnä.
Margaret Atwoodin novellikokoelmassa Vanhaa rakkautta käsitellään paljon kuolemaa ja luopumista. On vaikea olla näkemättä suurta osaa kokoelman novelleista vahvasti omaelämäkerrallisina. Vaikka novellien hahmot ovat nimeltään Nell ja Tig, ovat yhtäläisyysmerkit Atwoodin ja hänen vuonna 2019 kuolleen puolisonsa Graeme Gibsonin välillä hyvin selkeät. Kokenut kirjailija osaa käsitellä luopumisen tuskaansa kauniisti kaunokirjallisin keinoin.
Vanhaa rakkautta sisältää 15 novellia jaettuna kolmeen osioon. Ensimmäisessä osassa Tig on vielä mukana, toimijana ja tekijänä, mutta kuitenkin jo muistona. Keskimmäisessä, kokeilevammassa osiossa Atwood käsittelee laajemmalla tyyliskaalalla laveampia aiheita, kuten kuolemaa, sielunvaellusta ja kummituksia. Tästä osiosta löytyy myös teoksen paras tarina, suorastaan hulvattoman hauska ja nokkela Metempsykoosi eli sielun matka. Muissa novelleissa Atwood on ehkä vähän vakavampi, tai ehkäpä aiheiden haikeus ja henkilökohtaisuus suodattaa suurimman huumorin pois. Teoksen päättävässä neljän novellin sarjassa Nell on jo jäänyt leskeksi, ja siihen liittyvät tunteet ovat vielä uusia.
Synkkä teos Vanhaa rakkautta ei missään tapauksessa ole, ja kaikkineen paria lievää hutilaukausta lukuun ottamatta se on myös sangen mielenkiintoista luettavaa. Laadukkaan nykyproosan ystävälle Margaret Atwoodin novelleista saa oikein hyvää ajanvietettä muutamiksi ajoiksi!