Susan Sellers: Vanessa ja Virginia

Vanessa ja Virginia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suurena Virginia Woolf -fanina olin kiinnostuneena odottanut Susan Sellersin teosta Vanessa ja Virginia. Teos kertoo isosiskon eli Vanessan äänellä taiteilijana elämisestä viime vuosisadan alun Englannissa ja taustoittaa samalla Virginia Woolfin tuotantoa. Lahjakkaat sisarukset kuuluivat asuinalueensa mukaan nimettyyn taiteilijaryhmään, Bloomsburyn piiriin, josta muodostui heille perhe ja elämäntapa.

Teos alkaa lapsuudesta, jossa Stephenin sisarukset kohtaavat ensimmäisen monista heidän elämäänsä varjostaneista tragedioista. Perheen äiti menehtyy keuhkotautin ja lapset jäävät jäyhän isän hoiviin. Virginia kiusaa älykkyydellään kaikkia kotiopettajia, ja Vanessa pukeutuu äidin rooliin hoitaen pienempiä sisaruksiaan. Vartuttuaan heistä molemmista kasvaa taiteijoita, Vanessa Bellistä maalari ja Virginia Woolfista kirjailija. Teoksessa kuvataan sisarusten boheemius, villit suhteet, lomamatkat ja luomisen into samalla kun kaikkea raamittavat suuret tragediat. Äidin menettämistä seuraa veljen kuolema, omat ja ystävien sairaudet ja lopulta myös omien lasten menettämisen taakka. Loppua kohti tarina muuttuu tummansävyiseksi ja päättyy Virginian viimeisiin päiviin ja itsemurhaan.

Teos rakentuu pienistä fragmenteista ja tilannekuvista, jotka tuntuvat ajoittain hieman irrallisia. Henkilöitä ja tapahtumia vilahtelee laajalti, mutta välillä Vanessa pysähtyy kuvailemaan maalaustaan tai kulloisenkin asunnon puitteita. Teksti on toisinaan kömpelöä, mutta en tiedä, onko se alkuperäistekstin vai käännöksen ongelma. Toisaalta liikutaan viime vuosisadan alussa, joten ehkä kirjoitustyyli on pyritty kopioimaan sieltä. Kuten asiasta toiseen hypähteleminen, teoksen kielikin sai minut ajoittain hermostumaan.

Sellersin teos on kuitenkin aarreaitta Virginia Woolf -faneille ja muille, jotka ovat kiinnostuneita englantilaisesta taidekentästä ja Bloomsburyn piiristä. Tarinan lukemisella oli ainakin itseeni se vaikutus, että vietin seuraavat illat teoksessa vilahtelevia henkilöitä googlaamalla ja tarinan faktoja tarkistamalla. Tämä johti siihen, että näin teoksen lopulta positiivisemmassa valossa kuin lukemisen aikana ajattelin. Mielenkiintoisia juonteita ovat myös ajan poliittiset jännitteet ja maailmansodat, jotka heijastuvat tapahtumien taustalle. Lopulta henkilöiden todellinen elämä vaikuttaa vieläkin uskomattomammalta kuin se kuva, jonka teos tarjoaa. Voin siis suositella kirjaa, mutta pienin varauksin.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...