Kannessa keraaminen hevosen pää ”hörhöttää” kukkien takaa ja kertoo, että kannattaa tarttua tähän kirjaan. Kovin ohkaiseen runokirjaan, mutta sitäkin koskettavampiin sanoihin.
Runot tässä kirjassa elävät omaa elämäänsä, niiden sanat on taiten aseteltu. Ne ovat yhden ihmisen elämää, mutta saattavat aueta lukijalle toisin, ihan lukijan mukaan. On aina ilahduttavaa huomata, miten eri lailla sanoilla voi ilmaista asioita, niin että mielessä alkaa elää jotain.
Suurimman osan runoista miellän luontoon ja poimin sieltä lauseita, asioita, joita olen itse havainnut, ehkä en ihan samoin, mutta tunnistettavasti. Joku runo nostaa pintaan haikeutta ja surua, toinen iloa ja oivallusta.
Voi lukea koko kirjasen runot kaikki yhteen soittoon ja sitten palailla takaisin ja poimia sieltä hippusia, ajatuksia, jotka kaipaavat lisää käsittelyä.
Hipaiset korua kaulallasi
kuljet kivettyä katuaälä sure, kohta unohdat
joku silittää hiuksiasi
kun äiti unohtikoko maailma on hetken hiljaa
mumisee unissaan
Herran siunaustahömötiaiset lintulaudalta
iäksi kadonneet.