Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Walter Moody saapuu Hokitikan pikkukaupunkiin Uuden-Seelannin kultakentille vuonna 1866. Ensimmäisenä iltanaan hän päätyy hotellinsa tupakkasalonkiin, johon on yllättäen kerääntynyt hieman vaivautunut miesjoukko; on selvää, että Moody katsotaan tunkeilijaksi.
Hän voittaa kuitenkin miesten luottamuksen ja hänet otetaan mukaan joukkoon – miehet ovat kokoontuneet paikalle pohtimaan kaupunkia ravistellutta tapahtumaketjua. Yksi kaupungin rikkaimmista miehistä on kadonnut, suosittu prostituoitu on yrittänyt tappaa itsensä ja kuolleen, varattomaksi luullun juopon majasta on löytynyt huikea omaisuus.
Miehet kertovat toisilleen omat näkökulmansa tapahtumiin ja Moody pääsee antamaan ulkopuolisen näkökulmansa asioihin. Tapahtumat alkavat keriytyä auki ja henkilöiden välille löytyy yllättäviä yhteyksiä.
Valontuojat on raskas romaani. Siinä on parinkymmenen henkilön galleria muistettavaksi ja kiertelevä ja kaarteleva rakenne, jossa tapahtumia kerrotaan monella eri aikatasolla. Samoja tapahtumia toistellaan useampaan kertaan eri näkökulmista. Alku varsinkin on hidassoutuinen ja pudottaa aivan varmasti herkemmin kirjan keskeyttäviä lukijoita pois kyydistä. Minulla meni ensimmäisen puoliskon kanssa hyvinkin viikon verran, mutta kirjan toisen puoliskon luin sitten yhden päivän aikana – sen verran vetävämpi oli kirjan loppupuoli, jossa tapahtumat ja monikerroksiset motiivit alkoivat lopulta seljetä.
Uuden-Seelannin kultaryntäys on epätavallinen aihe ja Valontuojat siksikin mielenkiintoinen. Rajaseutujen oloja kuvataan monenlaisten hahmojen näkökulmasta. Erilaiset miesnäkökulmat ovat luonnollisesti etusijalla, mutta mukaan on mahtunut pari hieman erilaista naisnäkökulmaa ja lisäksi äänen pääsevät niin väheksityt kiinalaiset kuin yksi maorikin.
Kieleltään kirja on viehättävä – nuori Eleanor Catton kirjoittaa hyvin ja Tero Valkosen suomennos on onnistunut. Vain kerronnan toisteisuus vaivaa jonkin verran, yli 700-sivuisesta romaanista olisi voinut karsia vähän ylimääräisiä rönsyjä poiskin. Varsinkin lopussa oli hieman omituinen loppuvaihe, jossa ikään kuin kerrottiin jo selvinneet tapahtumat vielä kerran uudestaan, eikä tämä vaihe enää tuonut kovin paljon uutta näkökulmaa tarinaan.
Valontuojat voitti vuoden 2013 Booker-palkinnon. Kuriositeetteina muistiin merkittäköön, että Catton on tähän mennessä nuorin Booker-voittaja – 28-vuotias – ja Valontuojat paksuin koskaan Bookerin voittanut kirja. Mainio, hienostunut kirja se onkin, ja lukemisen arvoinen kuvaus ahneuden, kullan ja rajaseutujen maailmasta, jossa ihmisarvo on hyvin rajallinen käsite.
